Tiedote -
Risifrutti nenäpäivätuotteena toi kehitysmaiden lapsille 26 000 euroa
Risifrutti oli marraskuisessa Nenäpäivässä mukana Keskon yhtenä "nenätuotteena". Risifrutti tuotti kampanjan aikana kehitysmaiden lapsille peräti 26 000 euroa.
"Nenätuotteena" oleminen tarkoittaa, että jokaisesta kampanjaan kuuluvasta tuotteesta tilitetään osa myyntihinnasta Nenäpäivä-säätiölle. Risifrutin tapauksessa tämä osa oli merkittävä, koska tuotteen kappalehinta on niin alhainen.
Nenäpäivä on vuosittainen kampanja, jossa kerätään varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Keräystä koordinoi Nenäpäivä-säätiö. Varsinainen Nenäpäivä oli 6.11.2015 ja kampanja päättyi 15.11.2015. Keräys kuitenkin jatkui kalenterivuoden loppuun saakka.
Kesko oli Nenäpäivän 2015 yksi pääyhteistyökumppani, ja uutisoi marraskuun loppupuolella osuudekseen Nenäpäivän siihen mennessä kerätystä 2,5 miljoonan euron tuotosta peräti 17 % eli 420 000 euroa.
Koko vuoden keräyksen tulos vahvistetaan helmikuussa. Vuosi 2016 on Nenäpäiväkampanjan kymmenes toimintavuosi Suomessa.
Linkit
Aiheet
- Vähittäiskauppa
Kategoriat
- foodservice
- csr
Orkla Foods Finland myy ja markkinoi Suomessa useita vahvoja ja tunnettuja tuotemerkkejä: Abba, Ahti, Boy, Ekströms, Felix, Frödinge, FunLight, Grandiosa, Jacky, Kallen, Pastella, Paulúns, Risifrutti, Tiira ja Vesta. Orkla Foods Finlandilla on vihannes- ja kalasäilyketuotantoa Turussa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2014 oli 95,7 miljoonaa euroa, liiketoiminnan tulos 4,2 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa oli keskimäärin 180 työntekijää ja 19 kausityöntekijää. Orkla Foods Finland kuuluu norjalaiseen Orkla-konserniin.