Tiedote -

Satavuotiaan Suomen sillinjalostus voi hyvin

Silli on perinneruokaa ja sillin valmistus osa suomalaisen ruokakulttuurin ja elintarviketeollisuuden historiaa. Ahti- ja Vesta-silliä valmistetaan Turussa käsityönä parhaasta raaka-aineesta eli norjalaisesta rasvasillistä, jolla on vastuullisuusmerkki MSC. Se tarkoittaa, että silli on kestävästi kalastettua. Turussa valmistetaan myös yhtä Suomen vanhimmista lähes muuttumattomana pysyneistä tuotemerkeistä: Tiira Maustekala on peräisin vuodelta 1918.

Silli kuuluu suomalaisiin juhlapöytiin ja kesä- ja jouluperinteeseen. Sillin jalostuksen ja syömisen suomalainen perinne on voimissaan, vaikka Suomesta ei enää sillilaivoilla lähdetäkään, eikä sillikonttien saapuminen laituriin herätä juhlahumua kuten aiemmin. 

"Sillilaivojen saapuminen oli iso tapahtuma", muistelee Orkla Foods Finlandin juuri eläkkeelle jäänyt silliasiantuntija, tuotekehittäjä Timo Helenius. Laivoja oltiin sankoin joukoin vastassa ja niiden saapumista juhlittiin. 

Rymättylän Röölän sillitehtaan laituri oli yksi keskeinen paikka, johon sillilaivoilla saavuttiin. Röölässä vietetään edelleen vuosittain ”Silli ja uussi peruni” -tapahtumaa, johon Orkla Foods Finland tänäkin vuonna lahjoittaa tarjottavat sillit (ks. resurssilinkki). Rymättylän sillitehdas lopetti toimintansa 2012, kun Boy-sillien vakuumituotanto siirtyi Turkuun ja lasilinja Ruotsiin. Nyttemmin vakuumisillejä valmistetaan Turussa Ahti-brändille. 

Orkla Foods Finland valmistaa Turun sillitehtaallaan kahta Suomen vanhinta sillibrändiä: Ahtia ja Vestaa, jotka molemmat ovat peräisin 1940-luvun lopulta. Turussa valmistetaan myös yhtä epäilemättä Suomen vanhimmista lähes muuttumattomana pysyneistä tuotemerkeistä: Tiira Maustekala ja saman brändin suolasilakat ovat pysyneet reseptin ja pakkauksen osalta lähes muuttumattomina jo vuodesta 1918. 

Tiira-maustekala on näyttänyt samalta jo liki 100 vuotta. Myös resepti on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Silliä Islannista ja Norjasta

Suomalainen Saukko-nimellä tunnettu sillilaivasto jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1975 saakka, jonka jälkeen Suomi ei enää saanut uusia kalastuskiintiöitä. Syynä tähän oli sillikantojen romahtaminen ja sen myötä sillikiintiöiden jakaminen vain kalavesien lähivaltioille, eli lähinnä Norjalle ja Islannille.

Silliä alettiin sen jälkeen tuoda Suomeen Islannista. 1980-luvulla Suomessa toimi jopa instanssi nimeltä Islannin sillin tiedotuskeskus, jota sillin jalostajayritykset ja Islannin valtio rahoittivat. Tätä nykyä Orkla Foods Finlandille tuleva silli on peräisin Norjasta.

Timo Heleniuksen oma historia sillien ja kalan parissa alkoi 1970-luvun lopussa ja jatkui seuraavan vuosikymmenen puolella myyntihommiin Turun Kalaan ja sen Turun Mälikkälässä sijaitsevaan konttoriin. Mälikkälässä valmistettiin Vestan lasipurkkiin pakattavat sillit, ja tietysti Mälikkälän kurkut ja punajuuret, joiden säilykeosaaminen nykyään on Turussa valmistettavien Felix-vihannessäilykkeiden takana.

Mälikkälän kurkkujen ja punajuurien etiketit 1950- ja 1960-lukujen vaihteesta. Valmistaja oli Turun Kala Oy. Lähde: Timo Heleniuksen arkisto.

Ruotoja maailman merillä

Turun Kalan Kemiönsaaren Vestlaxissa sijaitsevalla sillitehtaalla iso osa ajasta kului fileointiin, sillä sillit tulivat tynnyreissä ilman päätä ja sisälmyksiä, mutta kokonaisina.

-Sehän oli logistisesti ihan hölmöä, toteaa Helenius. -Melkein kokonaisten sillien laivaaminen Islannista tänne tarkoitti käytännössä ruotojen kuljettelua maailman merillä. 

1990-luvun alkupuolella islantilaiset alkoi kehittää toimintaansa, ja tuotantoon ostettu silli vaihtui kokosillistä fileeseen. Hävikki pieneni myös muovitynnyreihin siirtymisen ansiosta, ne kun eivät hajonneet eivätkä vuotaneet, kuten puutynnyrit.

Itse asiassa muoviset sillitynnyrit helpottivat myös myyntityötä, kertoo Timo Helenius. Myyjän työhön kun kuului puutynnyrien aikaan myös tynnyrin avaaminen, koska kaupalla ei ollut siihen tarvittavia työkaluja. Sillimyyjän varusteisiin kuuluivat siten salkun lisäksi myös tynnyrivasara ja dikseli, joilla tynnyrit hakattiin auki. Muovitynnyrit aukesivat vähemmällä työllä. 

Timo Heleniuksen myyntiuran alkupuolella paikallisia osuuskauppoja ja paikallisia tukkuliikkeitä oli vielä paljon. Valikoimat eivät olleet niin ohjattuja kuin nykyään, ja myymäläpäälliköt päättivät, mitä hyllyille laitettiin. Pieniä kivijalkakauppoja oli paljon.

Suomessa valmistettiin Ahtia, Vestaa ja Nastaa

Kotimaisten tuotteiden osalta siillimarkkinoita hallitsi 1980- ja 1990-luvuilla kolme brändiä: Ahti (Kalayhtymä), Nasta (Porkkalan säilyke), ja Vesta (Turun Kala).

Sillipurkkeja 1980-luvulta: Ahti, Vesta ja Nasta. Lähde: Timo Heleniuksen arkisto.

Felix Abba (nykyisin Orkla Foods Finland) osti Turun Kalan 1996 ja heti vuoden 1997 tammikuussa alkoi sillin valmistus Turun Urusvuoressa samalla tontilla, jossa sillitehdas nykyäänkin sijaitsee. Ahti-tuotemerkki ostettiin Unileveriltä vuotta myöhemmin ja sitä alettiin - kuten nykyäänkin - valmistaa samassa tilassa kuin Vestaa. Vuonna 2014 sillitehdas siirtyi uusiin tiloihin, ja sinne siirtyi Boyfoodin kaupan myötä myös vakuumisillien valmistus.

Sillien ruokatrendeistä Helenius kertoo: -Makuja tuli ja meni, mutta pääsääntöisesti tuotannossa on aina olleet samat kolme makua: tomaatti, tilli ja matjes.

-Suomalaisten suosikkeja, parhaasta tynnyrikypsytetystä sillistä, hän toteaa. 

Satavuotiaan Suomen sillinjalostus voi siis varsin hyvin.

Faktoja sillistä:

  • Orkla Foods Finlandin Turun sillitehtaassa pakataan 2,4 miljoonaa kuluttajapakkausta silliä vuodessa. 
  • Yhteensä silliä (vähittäis- ja suurkeittiötuotteet) pakataan 380 000 kiloa vuodessa.
  • Sillin kulutussesongit ovat juhannus ja joulu. 
  • Suomen suosituin silli on Ahti Perhesilli.

Eri tyyppisistä silleistä löytyy lisätietoa liitteenä olevasta lehdistötiedotteesta. 

Lisätietoja: Tuoteryhmäpäällikkö Lotten Lundén, lotten.lunden@orkla.fi, p. 020-785 4030; Sillikeisari evp. Timo Helenius, timbe.hele@outlook.com, p. 040-520 7695.

Linkit

Aiheet

  • Vähittäiskauppa

Kategoriat

  • silli

Orkla Foods Finland valmistaa, myy ja markkinoi Suomessa useita vahvoja ja tunnettuja tuotemerkkejä: Abba, Ahti, Anamma, Boy, Ekströms, Felix, Frödinge, FunLight, Grandiosa, Jacky, Kallen, Pastella, Paulúns, Risifrutti, Tiira ja Vesta. Orkla Foods Finlandilla on vihannes- ja kalasäilyketehtaat Turussa, jossa valmistetaan Felix-vihannessäilykkeitä ja Ahti- ja Vesta-sillit sekä Tiira-maustekalat ja suolasilakat. Vuonna 2016 Orkla Foods Finlandin liikevaihto oli 95 miljoonaa euroa, ja yrityksen palveluksessa työskenteli keskimäärin 153 henkilöä mukaan lukien määräaikaiset kausityöntekijät. Orkla Foods Finland kuuluu norjalaiseen Orkla-konserniin.

Liittyvä sisältö

  • Viisi faktaa joulusilleistä

    Miten silli valmistetaan? Jos ostan matjessilliä, mitä se on? Entä mitä ihmettä on rasvasilli? Vastaukset joulun suuriin sillikysymyksiin löydät tästä artikkelista.