Ohita
Ford 111–vuotias nuorukainen

Tiedosto -

Ford 111–vuotias nuorukainen

Ford Motor Company täyttää 111 vuotta tänään maanantaina 16.6.2014. Yhtiö on kasvanut näiden vuosien aikana suureksi kansainväliseksi yhtymäksi.
go to media item
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
Tiedoston tallennusmuoto:
.pdf
Lataa

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Ford 111–vuotias nuorukainen

    Ford 111–vuotias nuorukainen

    Ford Motor Company täyttää 111 vuotta tänään maanantaina 16.6.2014. Yhtiö on kasvanut näiden vuosien aikana suureksi kansainväliseksi yhtymäksi.