Ohita
Ford Mustang juhlii syntymäpäiväänsä maailman myydyimpänä urheiluautona

Tiedote -

Ford Mustang juhlii syntymäpäiväänsä maailman myydyimpänä urheiluautona

  • Tänään 56. syntymäpäiväänsä juhliva Ford Mustang oli viime vuoden myydyin urheiluauto ja maailman myydyin urheilucoupé jo viidettä vuotta peräkkäin.
  • Mustangin kuudennen sukupolven globaali myynti alkoi vuonna 2015, minkä jälkeen Ford on myynyt vuoden 2019 loppuun mennessä maailmanlaajuisesti kaikkiaan 633.000 Mustangia 146 maassa. Vuoden 2019 aikana Mustangia myytiin 102.090 kappaletta.

KÖLN, Saksa, 17.4.2020 – 17.4. juhlitaan Fordin ikonisen mallin syntymän kunniaksi Mustang-päivää. 56-vuotias Mustang oli vuonna 2019 maailman myydyin urheiluauto ja lisäksi jo viidentenä vuonna peräkkäin maailman myydyin urheilucoupé. Amerikassa Mustang on ollut myydyin urheiluauto viimeisen 50 vuoden ajan.

“Olemme ylpeitä kasvavasta Mustang-mallistosta ja sen Performance-malleista”, toteaa Jim Farley, Chief Operating Officer, Ford Motor Company. “Kaikkialla maailmassa Ruotsista Shanghaihin yhä useammat ajamista rakastavat ihmiset saavat nauttia vapaudentunteesta uusilla Mustangeilla. Meille on kunnia-asia, että olemme saaneet palvella niin omistajia, harrastajia kuin fanejakin jo 56 vuoden ajan ja jatkoa on tulossa.”

Globaali myyntimenestys

IHS Markitin* tuoreen uusien autojen rekisteröintitilaston mukaan Mustangia myytiin vuoden 2019 aikana 102.090 kappaletta. Euroopassa**  myytiin vuoden 2019 aikana 9.900 Mustangia, missä on kasvua 3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Mustangin myynti kasvoi Saksassa 33 prosenttia ja Puolassa lähes 50 prosenttia. Ranskassa myynti melkein kaksinkertaistui.

Vuosi 2019 oli myös viides peräkkäinen vuosi, jolloin Mustang oli maailman myydyin urheilucoupé IHS Markitin määritelmän mukaan, jossa urheilucoupé-malleihin luetaan kaksioviset ja avoautot

Suorituskykyinen mallisto 

Ford Mustang on Euroopassa saatavana fastback ja convertible -mallina. Moottorivaihtoehdot ovat 449 hevosvoimainen V8-bensiinimoottori 10-nopeuksisella automaattivaihteistolla tai kuusivaihteisella manuaalivaihteistolla sekä 291 hevosvoimainen 2,3-litrainen EcoBoost-bensiinimoottori kuusivaihteisella manuaalivaihteistolla.

Mustang BULLITT -erikoismallin 5.0-litraisessa V8-moottorissa on tehoa 460 hevosvoimaa. Bullittiin on mahdollista valita väriksi joko Shadow Black tai klassinen Dark Highland Green. Lisäksi autossa on ainutlaatuisia yksityiskohtia sekä ulkoisesti että sisätiloissa.

                                                          # # #

* Huom: IHS Markitin globaalit ajoneuvorekisteröintitilastot on koottu viranomaisilta ja muista lähteistä saatujen tietojen perusteella ja ne kattavat 95 prosenttia uusien autojen rekisteröinneistä yli 80 maassa Urheiluautojen rekisteröintiluvut sisältävät kaikki IHS Markitin määrittelemät urheiluautosegmentit maailmanlaajuisesti. Mustang on Amerikan myydyin urheiluauto viimeisen 50 vuoden ajan perustuen Fordin tekemään analyysiin IHS Markitin toimittamasta kumulatiivisesta, kaikki urheiluautot sisältävästä rekisteröintiaineistosta.

WLTP-mittaustavan mukaiset päästö- ja kulutusarvot:

Ford Mustang 2.3 EcoBoost CO2 päästöt alkaen 202 g/km, polttoaineen kulutus alkaen 8,9 l/100 km

Ford Mustang 5.0 V8 CO2 päästöt alkaen 256 g/km, polttoaineen kulutus alkaen 11,2 l/100 km

Ford Mustang Bullitt 5.0 V8 CO2 päästöt alkaen 270 g/km, polttoaineen kulutus alk. 11,8 l/100 km

Ilmoitettu polttoaineen/energian kulutus, CO2-päästöt ja sähkökäyttöinen toimintamatka mitataan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EC) 715/2007 ja (EU) 2017/1151 sekä niiden viimeisimmissä lisäyksissä ilmoitettujen teknisten vaatimusten ja tietojen mukaisesti. Polttoaineen kulutus ja CO2-päästöt määritetään mallikohtaisesti, ei yksittäiselle ajoneuvolle. Sovellettava vakiotestausmenetelmä mahdollistaa vertailun eri ajoneuvotyyppien ja eri valmistajien välillä. Auton polttoainetaloudellisuuden lisäksi ajotapa ja muut ei-tekniset tekijät vaikuttavat auton polttoaineen-/energiankulutukseen, CO2-päästöihin ja sähkökäyttöiseen toimintamatkaan.

**Euro 20 maat ovat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekki ja Unkari.  

Aiheet

Kategoriat


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa. Yhtiö suunnittelee, valmistaa, markkinoi, huoltaa Ford-merkin alla henkilöautoja, kuorma-autoja, SUV-autoja ja sähköautoja sekä ylellisiä Lincoln-henkilöautoja. Lisäksi yhtiö tarjoaa rahoituspalveluita Ford Motor Credit Companyn kautta ja tavoittelee johtavia asemia sähkötoimisissa ratkaisuissa, autonomisissa autoissa ja liikkuvuusratkaisuissa. Ford työllistää noin 191  000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista sekä Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteesta www.corporate.ford.com

Ford of Europe valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 47 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 62 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 19 tuotantolaitosta, joista 12 Ford omistaa kokonaan tai on enemmistöomistaja ja 7 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911.

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa