Ohita

Uutinen -

Elämyksiä kaikille aisteille Jyväskylän viini- ja kirjamessuilta

Jo perinteeksi muodostunut Jyväskylän viinitapahtuma toteutettiin tällä kertaa osana todellista hyvinvointiviikonloppua. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa saattoi samalla kertaa syventyä niin viineihin ja kirjoihin, kuin vapaa-ajan- ja pihanhoidon teemoihin.

Pernod Ricard Finland oli mukana messuilla kuohuviini-teemalla. Tiskimme esitteli siis koko pituudeltaan erilaisia kuplivia herkkuja, ja valinnanvaraa riitti. Päättipä sitten vertailla tuotteita maantieteen, makeusasteen tai vaikkapa värin perusteella, löysi kyllä tutkittavaa suomalaisista keskieurooppalaisten kautta australialaisiin, kuivista puolimakeisiin ja hyvinkin kalpeanvaaleista melko voimakkaanpunaisiin viineihin.

Vuodenajan kunniaksi olimme pakanneet messulaukkuumme myös muutamia punaviinejä, joita suosittelimme erityisesti pääsiäisen tuhtien lihaherkkujen kumppaneiksi. Tämäkin uutiskirje tarjoaa tähän juhlavaan ajankohtaan sopivia viini- ja ruokavinkkejä. Kuohuviini.fi-sivustolta taas löydät lisätietoa kuohuviineistä.

Viinien lisäksi osastollamme oli tarjolla muutakin kulturellia ohjelmaa. Otavan ykkösrivin kirjailijat vierailivat haastateltavina ja vastailivat auliisti kysymyksiin niin mielijuomistaan kuin tuoreimmasta tuotannostaan. He vastasivat myös Kuohuviini.fi-sivuston kautta meille lähetettyihin kysymyksiin. Vastaukset ovat luettavissa verkosta vielä ennen pääsiäistä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt