Ohita

Uutinen -

Pernod Ricard Finlandin Vastuullisuuden Vuosi 2011

Pernod Ricard vahvistaa linjauksiaan yhteiskuntavastuuasioissa. Taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövastuukysymykset nousevat entistä keskeisemmäksi osaksi liiketoimintamme arkipäivää.

Kevään 2011 aikana yhdessä koko konsernin henkilökunnan kanssa myös Pernod Ricard Finlandin väki koulutettiin yhteiskuntavastuuasioiden perusosaajiksi. Tämä hankkeen ensimmäinen osa huipentui 23.5.2010 vietettyyn Vastuullisuuden Päivään – Responsib’ALL Day. Tuona päivänä koko Pernod Ricard -konserni ympäri maailman keskittyi vastuullisuuskysymyksiin erilaisten aktiviteettien muodossa.

Pernod Ricard –konsernilla on pitkä ja monipuolinen historia yhteiskuntavastuuasioissa. Se alkaa vuodesta 1966, jolloin sekä luonnon että Jacques Cousteaun läheinen ystävä Paul Ricard perusti Les Embiez –saarelle valtameritutkimuskeskuksen. 

Siitä lähtien konserni on ollut aktiivinen paitsi ympäristöasioissa
-2004: maailmanlaajuinen turvallisuus-, laatu- ja ympäristöohjeisto
-2006: kestävän kehityksen ohjeisto
-2008: ISO 14001 & ISO 9001 

myös kohtuullisen alkoholinkäytön edistäjänä
-1971: IREB, Institute for Alcohol Research
-2006: pulloihin varoitus raskaana oleville naisille 

ja kestävän kehityksen kansainvälisten periaatteiden mukaisen kaupankäynnin edelläkävijänä
-2003: Global Compact
-2007: Code of Commercial Communication

Vuonna 2011 on siis jatkettu tällä vastuullisella linjalla ja tulevaisuudessa sitä tuodaan vielä lähemmäs jokaisen yksittäisen työntekijän arkipäivää. Tarkoituksena on, että jatkossa jokainen Pernod Ricardin työntekijä omistaa yhden työpäivän vuodessa yrityksen yhteiskuntavastuuseen liittyville asioille.

Lisätiedot: 
Anna Hakala, Communications Manager, Pernod Ricard Finland: 040 593 7335, anna.hakala@pernod-ricard.com

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

  • Pernod Ricard Finlandin toimintaa ohjaavat arvot
    Pernod Ricard Finlandin toimintaa ohjaavat arvot
    Lisenssi:
    Creative Commons Attribution, No Derivatives
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa