Ohita

Uutinen -

Samppanja maistuu Etelä-Suomessa, Lapissa perinteisesti suosittu väkeviä

Julkisuudessakin on viime aikoina kirjoiteltu alueellisista eroista suomalaisten alkoholinkäytössä. Alkon tilastojen mukaan suomalaisten juomatottumukset vaihtelevat vuodenaikojen ja paikkakunnan mukaan. Koko maan yhteiseksi suosikiksi on kohoamassa kuohuviini.

Lapissa on perinteisesti suosittu erilaisia väkeviä juomia, ja Pernod Ricardin tuotteista maistuvat poikkeuksellisen hyvin esimerkiksi Jameson-viski ja Minttu-likööri. Myös Savossa myydään hieman keskimääräistä enemmän väkeviä juomia. Eteläisemmässä Suomessa taas on useimmin nautittu viinejä, ja erityisesti aidon samppanjan, kuten Mummin myynti on lisääntynyt Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa.

Kokonaisuudessaan suomalaiset ovat tykästyneet erityisesti kuohuviiniin, jonka kulutus on ollut kasvussa koko maassa. Tilastoista näkyvät myös selvästi vuodenaikojen vaihtelut. Esimerkiksi vappu näkyy huhti-toukokuun tilastoissa kuohuviinin kulutuksen lisääntymisenä. Myös uusivuosi ja juhannus näkyvät piikkinä kulutuksessa.

Ylipäätään suomalaiset ovat aiempaa enemmän kiinnostuneita viineistä, joiden kulutus on kääntynyt nousuun muiden alkoholijuomien kulutuksen vähentyessä. Erityisesti väkevien suosio on laskussa koko maassa, myös Lapissa.

Lisätietoawww.alko.fi/tilastotietoa

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Tiina Heusala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä, yhteiskuntavastuu 040 7733 453

Liittyvä sisältö

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki