Ohita
Koko kansan Omppu on poreillut suomalaisten laseissa jo vuodesta 1973

Tiedote -

Koko kansan Omppu on poreillut suomalaisten laseissa jo vuodesta 1973

Helmeilevä Omenaviini on poreillut suomalaisten laseissa jo vuodesta 1973. Omppu tuli Alkon hinnastoon ensimmäisen kerran 1.4.1973.

Juoma sai alkunsa, kun Marlin toimitusjohtaja Usko Kiertonen Yhdysvaltoja kiertäessään törmäsi erääseen iloiseen ja kuplivaan kesäjuomaan. Hän päätti tehdä juomasta oman versionsa kotimaan markkinoille.

Helmeilevä Omenaviinin lanseeraushinta oli 4 markkaa 40 penniä - hinta, jonka moni Ompun ystävä muistaa edelleen mainiosti. Amerikan tuliaisesta tuli nopeasti kansan suosikkijuoma ja Helmeilevä Omenaviini sai ihmisten suussa lempinimen ’’Omppu’’. Suosionsa huipulla Omppua myytiin miljoonia litroja vuodessa. Usein Omppu pääsikin loppumaan Alkoista välittömästi saapumisensa jälkeen, ja Alko joutui rajoittamaan Ompun myyntiä vain kolmeen pulloon kerrallaan.

Vuosien aikana Helmeilevä Omenaviini on muuttunut klassikoksi, joka maistuu edelleen kypsän omenaiselta ja on omiaan poreilemaan kevään ja kesän iloisissa hetkissä.

Vaikka sisältö on pysynyt samana, on pakkausta uudistettu vastaamaan paremmin kuluttajien tarpeita. Omppu pakataan nyt kevyeen, kestävään ja nopeasti viilenevään kierrätysmuovipulloon.

Tiedotteen pdf- ja word-versioista sivun alaosasta löydät myös seuraavaa:

- Vanha pullokuva ja etiketti

- Turun Sanomien artikkeli 10.4.1974.

 

Helmeilevä Omenaviini 11,5 til-%

Alkon hinta 6,59 eur.

Lisätietoja

Heli Töykkälä, Marketing Manager, Pernod Ricard Finland,

heli.toykkala@pernod-ricard.com, 040 545 7023

Aiheet

Kategoriat


Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Pernod Ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien valmistaja.

Yhteyshenkilöt

  • Koko kansan Omppu on poreillut suomalaisten laseissa jo vuodesta 1973
    Koko kansan Omppu on poreillut suomalaisten laseissa jo vuodesta 1973
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa
  • Koko kansan Omppu on poreillut suomalaisten laseissa jo vuodesta 1973
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .doc
    Lataa