Ohita
LUOMU JA REILU KAUPPA LYÖVÄT KÄTTÄ ETELÄAFRIKKALAISESSA UUTUUSVIINISSÄ

Tiedote -

LUOMU JA REILU KAUPPA LYÖVÄT KÄTTÄ ETELÄAFRIKKALAISESSA UUTUUSVIINISSÄ

Kesän lämmön vaihtuessa kirpeisiin syyspäiviin, Alkon hyllyihin ilmestyy keskitäyteläinen ja mehukkaan hedelmäinen merlot-viini Etelä-Afrikasta. Bundustar Merlot on Suomen valikoimassa erikoisuus, sillä uutuudessa yhdistyvät luonnonmukaisista rypäleistä valmistettu viini ja Reilu kauppa. Mutkattoman seurustelu- ja ruokaviinin hinta on varsin edullinen. Afrikan eteläkärjessä syntyneen punaviinin saa omakseen alle yhdeksällä eurolla.

Luontoa kunnioittavien ja eettisesti valmistettujen tuotteiden myynti on kasvanut viime vuosina Suomessa voimakkaasti. Vuonna 2012 luomuviinien kysyntä kasvoi huikeat 26 prosenttia ja Reilun kaupan tuotteet myivät yhdeksän prosenttia edellisvuotta paremmin. Eteläafrikkalaiset viinituottajat ovat tehneet esimerkillistä työtä luonnonmukaisuuden ja eettisesti tuotettujen viinien tuotannon kehittämisessä. Tänä päivänä reilusti yli puolet maailman Reilun kaupan viineistä tulee Etelä-Afrikasta. Maanosan suurimmasta viinintuottajamaasta löytyy 47 viinitilaa, jotka ovat sitoutuneet työntekijöidensä elinolojen parantamiseen. Reilun kaupan viineistä saatuja varoja käytetään muun muassa viininviljelystä elantonsa saavien perheiden asuin- ja elinolojen kehittämiseen ja koulutukseen.

Bundustar-viinin etiketissä on kuva Jan Vermeulenista, joka työskentelee Fair Hill -viinintuottajan luonnonmukaisesti hoidetuilla viinitarhoilla. Vuonna 1960 Breede River Valleyn viinintuotantoalueen sydämessä syntynyt Vermeulen on elävä todiste viinistä elantonsa saavasta miehestä, jonka perheen elämänlaatu on parantunut Reilun kaupan kysynnän kasvaessa. Jan Vermeulenin työtoverit ovat antaneet miehelle lempinimen Bundustar, joka kuvastaa miehen oikeudenmukaisuutta ja yhteistyökykyjä. 

Bundustar-viiniin käytetyt Merlot-rypäleet kerätään talteen sadonkorjuun aikaan maaliskuussa varhain aamulla. Viileään aamuaikaan tehtävän korjauksen tarkoituksena on varmistaa rypäleiden raikkaus ja viinin rakenteen kannalta tärkeä hapokkuus. Viinintekijä Hermias Hugo sanoo, että Bundustarissa yhdistyvät Etelä- Afrikan yli 350 vuotta jatkunut viinintekoperinne ja tämän päivän käytössä oleva moderni teknologia.

Syyskuussa ensi-iltaan saapuva edullinen luomu-uutuus on monipuolinen seurustelu- ja ruokaviini. Punaviinin tuoksusta voi löytää Merlot-lajikkeelle tyypillisiä aromeja, kuten kypsiä luumuja ja kirsikoita. Viinin tuoksu paljastaa myös eteläafrikkalaisille viineille tunnusomaisen lämpimän paahteisuuden ja kevyen mausteisuuden. Keskitäyteläiseen ja pehmeän hedelmäiseen punaviiniin voi tehdä tuttavuutta klassisen bolognese-pastakastikkeen, grillivartaiden tai uunissa mureaksi hautuneen hirvipadan kanssa.   

 

Bundustar Merlot Home of Organic Wine

Alkon tuotenumero: 460007

Hinta: 8,98 €

Lisätietoja ja näytepyynnöt:

Kaisa Kavekari
Brand Manager Wines

Puh. 040 517 1084

kaisa.kavekari@pernod-ricard.com

www.pernod-ricard-finland.com

www.juomavinkki.fi

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Pernod Ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien valmistaja.

Yhteyshenkilöt

Tiina Heusala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä, yhteiskuntavastuu 040 7733 453

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki