Tiedosto -
Salaattibaarimyynti kasvaa valtakunnallisesti
Salaattibaarit ovat tulleet tutuiksi suomalaisille ruokakaupoissa. Salaattibaarien jatkuva kasvu kertoo omaa kieltään kuluttajien lisääntyvästä halusta kerätä aterian ainekset omin käsin mahdollisimman monipuolisesta valikoimasta. Suomalaiseen ruokakauppaan salaattibaari-konseptin vuonna 2013 lanseerannut Picadeli Finland Oy on Suomessa markkinajohtaja. Picadelin liikevaihto on vahvassa kasvussa.
go to media item
- Lisenssi:
- Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
- Tiedoston tallennusmuoto:
- .docx