Uutinen -

MEV® on nyt rekisteröity EU-tavaramerkki

Eristystason valvontajärjestelmämme tuoteperheen nimi MEV® on nyt rekisteröity EU-tavaramerkki. 

PPO-Elektroniikka perustettiin vuonna 1981. Samana vuonna lähdimme kehittämään leikkaussalien sähköturvallisuutta parantavaa eristystason valvontajärjestelmää, jonka nimeksi tuli MEV. MEV-lyhenne tulee sanoista ”maaeristystason valvonta”. Tämän 40 vuoden aikana olemme kehittäneet viisi sukupolvea, joista viimeisin, MEV-8, valmistui tuotantoon 2019.

Olemme toimittaneet vuosien aikana Suomen sairaaloihin yhteensä yli 30 000 järjestelmää. Kehitimme uusimman sukupolven MEV-8-laitteiston myös vientiin ja nyt vuoden 2021 alussa meillä on edustus 19 maassa. Lainsäädännön asettamien vaatimusten ansiosta ratkaisullemme on tilausta ympäri maailmaa. Sähköturvallisuuteen panostetaan globaalisti yhä enemmän, kyse on potilaan ja henkilökunnan turvallisuudesta. Suomi on ollut pioneeri leikkaussalien sähköturvallisuudessa; Suomessa ratkaisu tuli pakolliseksi jo vuonna 1983, koko Euroopassa vasta 2015. Olemme saaneet MEV-ratkaisumme viennin kehittämiseen tukea Business Finlandin Tempo-rahoituksesta.

Tavaramerkkimme kattaa luokat 9 (sähköverkon valvontalaitteet, valvontayksiköt, verkonhallinnan valvontalaitteet ja sähkötoimiset valvontalaitteet) sekä 10 (valvontalaitteet lääketieteelliseen tarkoitukseen).

Turvallisuuden rakentaminen ja vahinkojen minimoiminen ovat olleet avaintekijöitä kaikissa rakentamissamme ratkaisuissa. Pitkäaikaiseen asiakaskuntaamme kuuluu sairaalarakennuttajia, sairaaloita ja sairaanhoitopiirejä, insinööri- ja sähkösuunnittelutoimistoja, teollisuusyrityksiä ja kuljetusalan yrityksiä. Olemme tehneet vuosien aikana turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja myös Poliisille ja Puolustusvoimille.

PPO® on myös rekisteröity tavaramerkki. Käytämme yleisesti lyhennettä PPO® ja sillä lyhenteellä meidät myös alalla tunnetaan.

Aiheet

  • Yritystoimi, yleinen

Kategoriat

  • electrical safety
  • yritysuutiset
  • sähköturvallisuus
  • sairaalatekniikka
  • hospital engineering
  • vienti

Yhteyshenkilöt

  • mev-8-medical-blue-logo-full-color-rgb.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Lataa
  • 2_2021_MEV-trademark_ENG_FINAL.pdf
    2_2021_MEV-trademark_ENG_FINAL.pdf
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa
  • MEV infovideo explains: How to ensure electrical safety in the operating room
    MEV infovideo explains: How to ensure electrical safety in the operating room
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa
  • MEV-8 Insulation Monitoring System / Brochure
    MEV-8 Insulation Monitoring System / Brochure
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa