Tiedote -

Suihkuun nukahtaminen tulee kalliiksi

Mediassa on uutisoitu tänäkin syksynä veden kiinteistöille aiheuttamista vahingoista. Erityisesti hotelleissa ja opiskelija-asuntoloissa syynä voi olla humaltuneen asiakkaan tai asukkaan nukahtaminen suihkuun lattiakaivon päälle. Vaikka vahinko kävisi harvoin, tulee korjauskustannuksista suuri kuluerä, kymmeniä tuhansia euroja, varsinkin jos vesi valuu viereisiin huoneisiin tai alakerroksiin.

Tämän kaltaisen vahingon korvaus on aina ongelma. Esimerkiksi opiskelijan tai asukkaan kotivakuutus voi korvata kulut, jos voidaan osoittaa, että kyseessä on selkeä vahinko eikä huolimattomuus. Tätä on vaikea todistaa kyseisessä tilanteessa.

Ikävään ongelmaan on etsitty ratkaisua lattiakaivoista. Joihinkin uusiin opiskelija-asuntoihin ja hotelleihin on rakennettu kaksi lattiakaivoa. Vanhoissa kohteissa uuden lattiakaivon lisääminen ei ole halpaa lystiä. Kustannukset nousevat korkealle, ellei samalla ole muuta kylpyhuoneen peruskorjauksen tarvetta.

Ongelmaan löytyy yksinkertainen ja edullinen ratkaisu: vesivuotohälytin, joka asennetaan kylpyhuoneeseen esimerkiksi kynnyksen alle. Kun vesi lähtee kipuamaan kynnykselle, lähtee siitä heti hälytys haluttuun numeroon. Hotellissa se voi olla vastaanotto, jolloin asia voidaan käydä tarkastamassa saman tien eikä suurta vahinkoa pääse syntymään. Asuntoloissa hälytys voidaan ohjata esimerkiksi huoltoyhtiöön.

Vesivuotohälytysjärjestelmä on turvallinen ja varma tapa huolehtia turvallisuudesta. Vesivuotohälyttimen asennus käy nopeasti ja maksaa vain murto-osan lattiakaivoremontista. Vuosien mittaan se voi pelastaa monelta vesivahingolta.

Vesivuotohälyttimellä voidaan valvoa kaikkia vettä käyttäviä laitteita sekä vesi- ja viemäriputkistoja. Vesivuotohälytysjärjestelmän asennuksen yhteydessä tarkastetaan myös vesipisteet ja putkiliitokset. Tarkastuksen yhteydessä löydetään piilevät vesivuodot. Yleisimmin vesivuodot syntyvät mekaanisen rikkoutumisen tai korroosion seurauksena.

PPO 868 -vesivuotohälytysjärjestelmä soveltuu kaikkien kiinteistöjen vesivuotojen estämiseen. Kun vesivuotoanturi havaitsee vettä, PPO 868 -vesivuotohälytin välittää GSM-modeemin välityksellä haluttuun numeroon tiedon. Modeemiin voidaan yhdistää myös palovaroittimet.

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Timo Ohtonen, 0400 420 393, timo.ohtonen@ppo-elektroniikka.fi

Tekninen asiantuntija Kimmo Konttinen, 050 5314922, kimmo.konttinen@ppo-elektroniikka.fi

****

PPO-Elektroniikka Oy suunnittelee, valmistaa, maahantuo ja vie vaativaa valvontaelektroniikkaa. Yritys on toteuttanut turvateknisiä ratkaisuja asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin jo 33 vuoden ajan. Yrityksen laitteistot valvovat tälläkin hetkellä sähkölaitteiden turvallisuutta Suomen sairaaloiden leikkaussaleissa.

PPO 868 -vesivuotohälytysjärjestelmä on Finanssialan keskusliiton hyväksymä ja sille on myönnetty vuoden 2009 merkittävän turvallisuusalan tuotteen kunniakirja (Ohto-kunniakirja).

Kategoriat

  • kiinteistöt ja rakentaminen
  • hälytysjärjestelmät
  • ppo 868 -vesivuotohälytysjärjestelmä

PPO-Elektroniikka Oy - 35 vuotta ammattielektroniikkaratkaisuja
Suunnittelemme, valmistamme, maahantuomme ja viemme vaativaa valvontaelektroniikkaa ja rakennamme yksilöllisiä ratkaisuja. Meillä on myös sähköurakointioikeudet (S2).
www.ppo-elektroniikka.fi / www.ppo-verkkokauppa.fi

Yhteyshenkilöt

Tiina Ohtonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja markkinointipäällikkö +358 40 740 0959