Uutinen -

Mausteilla taikaa arkiruokailuun

Hyvillä raaka-aineilla ja laadukkailla mausteilla kokematonkin kotikokki loihtii herkkuaterian. Rohkeasti uusia makuyhdistelmiä kokeilemalla saa helposti modernin twistin myös arkiruokailuun. Esimerkiksi lasagnelevyt voi helposti korvata tortillaletuilla.

Ulkomaanmatkoilta ja ravintolamaailmasta kotikeittiöihin rantautuneet kansainväliset maut näkyvät myös ruokakauppojen hyllyissä. ”Punainen texmex-meri”, luonnehtii Pauligin markkinointipäällikkö Kati Kyllönen kasvanutta Santa Maria -tuotevalikoimaa. Texmex-maut ovatkin suomalaisten suosiossa. ”Ne maistuvat kaikille ikään katsomatta ja ovat helppoja valmistaa. Ruokailu on vahvasti sosiaalinen tapahtuma, se tuo ihmiset yhteen ja saa aikaan lennokasta keskustelua.”

Pohjoismaiden johtavalla maustebrändillä, Paulig-konsernin Santa Marialla, on valikoimassaan lähes 400 tuotetta, joista noin 100 on mausteita. Eksoottisemmista tuoteperheistä Kati Kyllönen nostaa esiin Aasian ja Intian maut sekä BBQ-kastikkeet. ”Kehitämme tuotteita hyvin kuluttajalähtöisesti. Seuraamme trendejä, tutkimme kuluttajan käyttötottumuksia ja kuuntelemme palautetta.” Pohjoismaisille kuluttajille tärkeää ruuassa on maun ohella nopeus ja helppous, vastuullisuus sekä tuotteiden terveellisyys. ”Myös mausteissa arvostetaan puhtautta ja lisäaineettomuutta. Makua unohtamatta, se on tietysti kaikkein tärkein!”, Kyllönen painottaa.

Vastuullisuus toiminnan keskiössä

Vastuullisuus ohjaa kokonaisvaltaisesti Paulig-konsernin brändien tekemistä, niin raaka-aineiden alkuperän kuin pakkaustenkin osalta. Paulig-konserni lisää jatkuvasti pakkauksissaan kierrätettävien, kierrätettyjen tai uusiutuvien materiaalien osuutta.

Moni tuttu Santa Maria -tuote onkin viime aikoina saanut uuden ilmeen ja pakkauksen. Esimerkiksi osa Tex Mex Soft -tortillapakkauksen muovista korvattiin paperilla ja samalla hiilijalanjälkeä kutistettiin yli kolmanneksella. Kookosmaidon metallitölkki vaihdettiin hiljattain kierrätettävään kartonkipakkaukseen. Alkuvuodesta markkinoille on tulossa BBQ-kastikkeet pienemmissä pulloissa. Samalla tuotanto siirretään Yhdysvalloista Eurooppaan. ”Tarjoamme vaihtoehtoisia pakkauskokoja, jolla vaikutetaan myös hävikin pienentämiseen.”

Kati Kyllönen korostaa, että pakkauksen ensisijainen tehtävä on tuotteen suojaaminen: maun, säilyvyyden ja laadun ensiluokkaisen makuelämyksen takaaminen. Tärkeänä tavoitteena erilaisten formaattien suunnittelussa on myös helppokäyttöisyys. ”Haluamme inspiroida ja madaltaa kuluttajan kynnystä kokeilla uutta.”

Huolellisesti mietityllä mausteseoksella onnistut aina

Tuoreen tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista käyttää mausteita vähän ja suosivat ennestään tuttuja makuja. Meillä suolan jälkeen suosituin mauste on pippuri, sen jälkeen tulevat yrtit ja yhden maun mausteet. Keskivertomaustajalla on kaapissaan kuusi maustetta, joista aktiivikäytössä on vain kolme. Innokkaimmilla kokeilijoilla, tyypillisesti nuorilla aikuisilla, aktiivikäytössä voi olla jopa 8-12 eri maustetuotetta.

Kati Kyllönen rohkaisee kuluttajia kokeilemaan valmiita mausteseoksia. ”Laadukkaita mausteseoksia käyttämällä ei voi epäonnistua: oikeat suhteet on mietitty valmiiksi ja maku on taatusti kohdillaan.”

Pauligin Santa Maria -brändillä on tehty jo yli 100 vuotta töitä parhaiden maustealueiden löytämiseksi, sellaisten missä maaperä ja ilmasto ovat luontaisesti otollisimmat kasvatukselle. Tuotteet käsitellään ja pakataan aina omilla Baltian ja Ruotsin tehtailla. Esimerkiksi oreganopurkkiin päätyvät 10-12 puhdistuskierroksen jälkeen vain parhaat, aromikkaat lehdet, ilman varsia ja oreganopölyä. Kyllösen mukaan pehmeä käsituntuma onkin yksi laadukkaan oreganon tunnusmerkeistä. ”Myös värin syvyyttä ja ulkonäköä kannattaa mausteissa tarkkailla. Esimerkiksi mustapippurin suuri koko kertoo sen laadusta. Laadukkaassa mausteessa maku on voimakas, eikä sitä tarvitse annostella paljon.” 


Vinkki: 

Helppokäyttöinen uutuus, tuubiin pakattu öljyinen maustetahna on tiukkaa tavaraa: yli 70 % on itse maustetta. Se sopii käytettäväksi ruuanvalmistukseen, keitoissa, pihvin päällä sellaisenaan tai vaikka leivän päälle. 

Linkit

Aiheet

  • Ruoka

Kategoriat

  • ruoka
  • mausteet
  • maku
  • laatu
  • kati kyllönen
  • santa maria

Yhteyshenkilöt

Jasmine Jussila

Lehdistön yhteyshenkilö CEO Presser Oy 0442740208