Uutinen -

Tori.fi valitsi kasvun kumppanikseen Bookersin

Tehoa kasvuun voi saada ulkoistamalla osan myynnistä ulkoiselle palvelukumppanille.

Tori.fi on verkossa toimiva osto- ja myyntikauppapaikka, joka julkaisee kuluttajien luokiteltuja ilmoituksia maksutta. Myös yritykset voivat hyödyntää kauppapaikkaa yrityksille suunnatun Tori-kaupat –palvelun avulla.

Tori.fi on noin 60 hengen asiantuntijaorganisaatio. Muutama vuosi sitten oman yritysmyynnin tueksi kaivattiin puhtaasti myyntiin ja uusasiakashankintaan keskittyvää kasvun vauhdittajaa. Kumppaniksi valikoitui myynnin palvelutalo Bookers.

Bookersilla työskentelee nyt 14 hengen tehokas tiimi Tori.fi yritysmyynnin parissa. “Minusta on erityisen hienoa, että meillä on Bookersilla oma nimetty tiimimme, jonka kanssa työskentelemme yhdessä kokonaisuutta kehittäen. Vastaavanlaista tiivistä myynnin kumppanuusmallia en ole muualla nähnyt”, kertoo Tori.fi:n Head of Sales, Kimmo Ilvonen.

Myynti on kasvun edellytys

Tori.fi:n ja Bookersin yhteistyö on jatkunut jo kolme vuotta. “Tehokkuus ja myynnilliset onnistumiset ovat siivittäneet yritysmyyntimme nopeaan kasvuun”, Kimmo Ilvonen iloitsee. “Yritysten kauppapaikkoja on tänään yli 3000, joista noin puolet ovat Bookersin tuomia asiakkuuksia.”

Norjalaiseen Schibsted Media Groupiin kuuluvan Tori.fi:n markkinapaikan liikenne on kasvanut koronakriisinkin keskellä 20-30 prosenttia edellisvuoden vastaaviin kuukausiin verrattuna. Ilvosen mukaan moni mainostaja on kuitenkin entistä varovaisempi, vaikka juuri nyt markkinointiin ja myyntiin tulisi panostaa. Usko tulevaisuuteen on silti vahva. “Tori jatkaa kasvuaan ja täydentää entistä paremmin kuluttajien tarpeita - kiertotalous vahvasti mukana”, Ilvonen toteaa.

Bookersia hän suosittelee kumppaniksi erityisesti niille kasvuhakuisille yrityksille, joilta ei löydy omaa osaamista palvelun tai tuotteen myymiseen kustannustehokkaasti. “Uskon, että Bookers on hyvä valinta monelle asiantuntijaorganisaatiolle myös silloin, jos aktiivinen ja ajoittain äänekäskin myyntitiimi koetaan omaan työympäristöön vieraaksi”, Ilvonen pohtii. 

Aiheet

  • Yhteistyökumppanuus, yhteistyöt

Kategoriat

  • asiakaskokemus
  • kasvuyritys
  • kasvu
  • yritysyhteistyö
  • kiertotalous
  • myynti

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Myynti on työtä, jolla on merkitys

    ​Meillä suomalaisilla ei ole vahvaa kauppiasperinnettä. Myynti on pitkään ollut monelle yhtä kuin huonon tuotteen tyrkyttäminen. Jatkuvan kehityksen ilmapiiri on saanut aikaan asennemuutoksen. Nyt tiedämme, että myynti on asiakkaan auttamista. Työtä, jolla on merkitys.

  • Joni-Joonas Honkanen: Saako nytkin myydä?

    Mitä yhteiskunnassamme tapahtuu seuraavaksi? Saako näinä aikoina myydä, kun yritykset ovat muutenkin pulassa? Suomen johtavan myynnin palvelutalon, Bookers Groupin liiketoiminta-johtaja Joni-Joonas Honkanen muistuttaa myynnin tarkoituksesta.