Uutinen -

Zmartalla muutos on osa kasvutarinaa

Maksuton vertailupalvelu Zmarta haluaa olla alansa paras työpaikka. Kasvattajaseuraksi luonnehditun yrityksen vaatimustaso myös rekrytointikumppanille on korkea. Siksi kumppaniksi valikoitui kyvykkyystoimisto Bridge Impact.

Suomessa toimiva Freedom Rahoitus Oy kuuluu pohjoismaiseen Zmarta-konserniin, joka työllistää Pohjoismaissa yli 300 innokasta ja aktiivista työntekijää. Zmartan palvelussa on mahdollista verrata lainoja ja sähkösopimuksia. Suomessa vertailupalvelun keskiössä ovat vakuudettomat kulutusluotot. ”Tulevaisuudessa lanseeraamme myös muita tuotteita”, kertoo Tuomas Riski, joka luotsaa Zmartan 26 osaajan tiimiä Suomessa.

Yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 2016 toiminut Riski päätti heti alussa panostaa yrityskulttuuriin. Hän uskoo, että henkilöstön viihtyvyys luo ryhmään positiivista dynamiikkaa ja itseohjautuvan kulttuurin. ”Tavoitteemme on houkutella meille töihin osaavia ja dynaamisia ihmisiä sekä pitää vaihtuvuus pienenä. Mielestäni energian viemisen sijaan työn on annettavaa lisävirtaa muuhun elämään”, Riski kuvailee. Yritykselle myönnettiin jo kolmantena peräkkäisenä vuotena Great Place to Work® -sertifiointi. Suomen yksikössä on myös konsernitasollatyytyväisimmät työntekijät.

Neljässä vuodessa Zmartan liiketoiminta Suomessa on kolminkertaistunut aiempaa reilusti pienemmällä henkilöstömäärällä. ”Olemme selkeyttäneet työnkuvia ja digitalisoineet palveluita. Työntekijämme ovat aktiivisesti mukana innovoimassa ja kehittämässä toimintaa.”

Liiketoimintaymmärrys mahdollistaa syvemmän yhteistyön

Yhteistyö Zmartan ja Suomen ensimmäisen kyvykkyystoimiston Bridge Impactin kanssa on jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Ulkopuolista apua rekrytoinneissa on hyödynnetty lähinnä johto- ja esimiesroolien kohdalla. ”Työskentelymme on ollut saumatonta. Bridge Impactin Kari Paananen on mieletön tyyppi, jonka sanaan voi aina luottaa”, Tuomas Riski kertoo.

Yhteistyö on syvempää kuin perinteisen suorarekrytointiyrityksen kanssa. ”Alamme on hektinen ja jatkuva muutos, myös konsernitasolla, luo painetta ja stressiä. Pyrimme arjessa kehittämään ihmisiä ja toimimaan niin sanottuna kasvattajaseurana. Kari ymmärtää liiketoimintaamme kokonaisuutena ja pystyy siksi sparraamaan monissa asioissa. Enemmän hän puskee minua kuin minä häntä”, Riski nauraa. Hän kertoo alustavista keskusteluista yhteistyön syventämiseksi entisestään. Bridge Impactin Capability Design™-metodia voisi tulevaisuudessa hyödyntää toiminnassa laajemminkin.

Asiakaslupaus toteutuu aina

Muitakin rekrytointikumppaneita on vuosien varrella kokeiltu. Tuomas Riskin mukaan Bridge Impact on kuitenkin omaa luokkaansa. Erityistä kiitosta hän antaa proaktiivisuudesta ja riskien ennakoinnista. Odotukset on ylitetty sekä aikataulujen että kandipoolien osalta. ”Välillä vaatimuksemme ja aikataulumme rekrytoinneissa ovat lähes mahdottomia. Silti tavoitteisiin on aina päästy. Kokemukseni on, että Bridge Impactin asiakaslupaus toteutuu aina.”

Riski suosittelee Bridge Impactia kaikille yrityksille koosta riippumatta. ”Suosittelen heitä pienille kasvuyrityksille, mutta myös stabiloituneemmille keskisuurille, joissa kaivataan muutosta. Kari Paananen on hyvä rakentamaan yrityksen sisään osaamista, joka tuo lisäarvoa sekä organisaatioon että myös loppuasiakkaan puolelle.”

----

Bridge Impact on Suomen ensimmäinen kyvykkyystoimisto. Toiminnan ydintavoite on auttaa sinua saavuttamaan liiketoiminnan päämäärät rakentamalla ja kehittämällä organisaatioiden kyvykkyyttä. 

Linkit

Kategoriat

  • yrityskulttuuri
  • kehitys
  • hrd
  • asiakaskokemus

Yhteyshenkilöt

Jasmine Jussila

Lehdistön yhteyshenkilö CEO Presser Oy 0442740208

Liittyvä sisältö