Ohita
JYSKin kampanjatuotot takaavat Tokion paralympiaurheilijoille puolipäivärahat

Tiedote -

JYSKin kampanjatuotot takaavat Tokion paralympiaurheilijoille puolipäivärahat

Paralympiakomitean pääyhteistyökumppani JYSK on vuoden aikana toteuttanut kolme tyynykampanjaa, joilla tuetaan Suomen paralympiajoukkuetta. Jokaisesta kampanja-aikana myydystä WELLPUR LYNGEN - tyynystä annetaan yksi euro Suomen paralympiajoukkueelle. 

Syyskuun kampanjan oli tarkoitus osua Tokion paralympialaisten ajalle, mutta toisin kävi. Kampanjan aikana myytiin 11 000 tyynyä, mikä tarkoittaa merkittävää tukea paralympiajoukkueelle. Kaksi edellistä kampanjaa keräsi joukkueelle yhteensä 24 000 euroa. Tokion 2020 paralympialaisiin tähtäävässä yhteistyössä JYSK haluaa tehdä paralympiajoukkueen tukemisen näkyväksi ja helpoksi asiakkaille.

-Olemme todella tyytyväisiä kampanjaan ja siihen, että voimme näin tukea paralympiaurheilijoita. Meitä ilahduttaa myös se, että saamme näin myös asiakkaitamme mukaan tukemiseen ja voimme viedä tietoisuutta paralympiaurheilusta useammille ihmisille, toteaa JYSK Suomen maajohtaja Tuomas Piirtola.

Kerätyt rahat takaavat paralympiajoukkueelle päivärahat kisojen ajalta ja ensimmäistä kertaa Paralympiakomitea voi taata urheilijoille puolipäivärahat.

-Urheilijat joutuvat tekemään isoja uhrauksia uransa eteen. Tiedämme tutkimusten mukaan, että suomalaisurheilijoiden sosioekonominen tila on yleisesti ottaen haastava. Paralympiaurheilijoista osa tekee töitä urheilun ohessa ja joutuu ottamaan lomaa paralympialaisia varten. On hieno askel oikeaan suuntaan, että voimme tarjota puolipäivärahan nyt myös urheilijoille, paralympiajoukkueen johtaja Kimmo Mustonen iloitsee.


Lisätietoja:

Tuomas Piirtola, JYSK Suomi maajohtaja, tup@jysk.com, 040 768 2438

Timo Mäkynen Suomen Paralympiakomitea kumppanuuspäällikkö, timo.makynen@paralympia.fi, 040 159 8199

Aiheet

Kategoriat


JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 900 myymälää ja 23 000 työntekijää 51 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaa Lars Larsen-konserni, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4.7 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 3.794 miljardia EUR.

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Liittyvä sisältö

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3300 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.