Ohita
Yli 150 miljoonaa kupillista kahvia viemäristä alas: Kahvihävikki on todellinen ongelma suomalaisissa kotitalouksissa

Tiedote -

Yli 150 miljoonaa kupillista kahvia viemäristä alas: Kahvihävikki on todellinen ongelma suomalaisissa kotitalouksissa

Suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa, mutta kolikon kääntöpuolena on, että kahvia menee myös runsaasti hukkaan. Ruotsalainen kahvipaahtimo Löfbergs on aiemmin tutkinut kahvihävikkiä Ruotsissa, ja halusi selvittää mikä hävikin taso on suomalaisissa kotitalouksissa ja työpaikoissa. Yritys teetti tutkimuksen kahvihävikistä Suomessa – ja luvut ovat shokeeraavia.

- Tutkimus vahvistaa sen mitä odotimmekin, mutta silti kahvihävikin määrä on todellinen silmienavaaja, Löfbergsin toimitusjohtaja Lars Appelqvist sanoo.

Tutkimukseen osallistui 500 ihmistä, ja sen toteutti riippumaton tukholmalainen tutkimusyhtiö Straylight syyskuussa 2019. Tutkimus paljasti hälyttäviä lukuja kahvihävikistä: yli 150 miljoonaa kupillista kahvia kaadetaan vuosittain viemäristä alas suomalaisissa kotitalouksissa. Määrä vastaa litroissa yli 23 miljoonaa litraa.

Työpaikoilla tilanne on vieläkin pahempi
Ongelma ei esiinny pelkästään kotitalouksissa. Tutkimuksen mukaan suomalaisilla työpaikoilla kahvihävikin arvioidaan olevan huimat yli miljardi kupillista tai 153 miljoonaa litraa vuodessa.

- On sekä mielenkiintoista että hälyttävää huomata, miten tottuneita olemme ottamaan kahvin itsestäänselvyytenä: emme tunnu murehtivan kuppiin jäävää kahvitilkkaa, kun taas ruokahävikki on globaali puheenaihe, Lars Appelqvist toteaa.

Suomalaiset eivät ole ainoita kahvintuhlaajia Pohjoismaissa. Löfbergs on aiemmin tutkinut kahvihävikkiä Ruotsissa, ja lukemat olivat hyvin samansuuntaiset myös yrityksen kotimaassa.

Aika toimia
Löfbergs ei ummista silmiään kahvihävikin edessä. Yritys on jo käynnistänyt kampanjoinnin kahvihävikin nostamiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Tarkoituksena on tuoda ongelma yleiseen tietoisuuteen ja haastaa suomalaiset juomaan kahvinsa viimeiseen pisaraan asti.

- Tämän ongelman ratkaiseminen on meille sydämen asia. Jokaisen tulisi tiedostaa, että kahvi on arvokas hyödyke, joka vaatii runsaasti työtä ja resursseja niin meillä pohjolassa kuin alkuperämaissakin. On kaikkien etu, että kahvihävikkiongelma ratkaistaan, Lars Appelqvist sanoo.

Löfbergs on kestävän kehityksen edelläkävijä kahvialalla. Kaikki Löfbergsin kahvituotteet ovat sertifioituja, ja yritys on yksi maailman suurimmista luomu- ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergsin kestävyysohjelma kattaa koko kahvintuotantoketjun, kestävistä kahvinviljelymenetelmistä, ilmastoälykkäistä kuljetuksista ja tuotannon nykyaikaistamisesta kahvin kysynnän lisäämiseen sertifioiduilta tiloilta.

Tutkimus: 500 haastattelua viikolla 39/2019, tutkimuksen kohteena kahvinjuojat ikäluokassa 18–64. Metodi: verkkokysely Norstatin suomalaisessa verkkopaneelissa.

Lisätietoja:
Leif Sjöblom, Suomen maajohtaja, Löfbergs, +46 70 248 8467

Aiheet


Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 350 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa ja Kanadassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 1,9 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Coffee Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe, Percol, Green Cup, Kobbs ja SuperBonobo. www.lofbergs.fi

Yhteyshenkilöt

Leif Sjöblom

Leif Sjöblom

Lehdistön yhteyshenkilö Löfbergsin Suomen Out of Home -markkinoista vastaava johtaja + 46 70-248 84 67
Anders Thorén

Anders Thorén

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Corporate Communications +46 703 55 64 22

Liittyvä sisältö

Löydä juuri oma vahvuutesi

Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 300 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 2,7 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe ja Kobbs.

Löfbergs
Box 1501
651 21 KARLSTAD
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa