Ohita
Kyberhyökkäykset pysäyttävät älytehtaiden tuotannon päiväkausiksi

Tiedote -

Kyberhyökkäykset pysäyttävät älytehtaiden tuotannon päiväkausiksi

Trend Micron tutkimus paljastaa, että tuotanto- ja IT-järjestelmien yhteensovittamisen vaikeudet hidastavat tietoturvaprojekteja

Trend Micron uusi tutkimus osoittaa, että jo 61 prosenttia teollisuusyrityksistä on kärsinyt tietoturvaongelmista älyteknologiaa käyttävissä tehtaissaan. Yhtiöillä on huomattavia ongelmia käyttöönotettaessa kyberuhkien hallintaan ja estämiseen tarvittavia teknologioita ja työkaluja. Suurin osa eli 75 prosenttia ongelmia kohdanneista yrityksistä kertoo kärsineensä näistä johtuvista järjestelmähäiriöistä. 43 prosenttia kertoo, että tuotantoseisokit ovat kestäneet jopa yli neljä vuorokautta.

‒ Valmistavan teollisuuden organisaatiot kaikkialla maailmassa kiihdyttävät digitalisaatiotaan älykkäitä tuotantoympäristöjä kehittäessään. Mutta -samalla tuotanto- ja IT-järjestelmien välinen kyberturvallisuuskuilu kasvaa kasvamistaan ja keikauttaa ihmisten, prosessien ja tekniikan suhteet epätasapainoon. Se avaa verkkorikollisille uusia hyökkäysmahdollisuuksia, kertoo Kalle Salminen, Trend Micron kyberturva-asiantuntija. Tämän takia Trend Micro on integroinut tuotanto- ja IT-järjestelmien suojausjärjestelmät yhteen ja samaan älykkäille tuotantolaitoksille suunniteltuun kyberturvallisuusratkaisuun. Ratkaisun avulla päästään takaisin kuskin paikalle, kun järjestelmiä voidaan valvoa ja kontrolloida luotettavasti.

Tutkimus osoittaa, että tekniikka (78 %) nähtiin suurimpana turvallisuushaasteena. Monet vastaajat mainitsivat tärkeimmiksi haasteiksi myös ihmiset (68 %) ja prosessit (67 %). Kuitenkin alle puolet osallistujista kertoo toteuttavansa teknisiä toimenpiteitä kyberturvallisuuttaan parantaakseen. Resurssien visualisointi (40 %) ja niiden segmentointi (39 %) olivat käyttöön otettavien kyberturvallisuustoimenpiteiden häntäpäässä, mikä viittaa siihen, että ne ovat organisaatioille teknisesti haastavimpia toteuttaa.

Standardeja ja ohjeita pidetään parhaimpina välineinä yhteistyön tehostamiseksi Yhdysvalloissa (64 %), Saksassa (58 %) ja Japanissa (57 %). Suosituimpia ohjeita olivat The National Institute of Standards and Technology’s (NIST) Cyber Security Framework ja ISO27001(ISMS).

Trend Micro suosittelee älykkäiden tuotantoympäristöjen turvaamiseen ja niiden toimintojen ylläpitämiseen kolmivaiheista teknistä lähestymistapaa:

  • Ennalta ehkäiseminen vähentämällä tunkeutumisriskejä tiedonsiirtopisteissä, kuten verkossa ja DMZ:lla. Riskejä voivat olla erilaiset USB-tallennuslaitteet, kuten muistitikut ja ulkoiset kiintolevyt, kolmansien osapuolten tehtaalle tuomat kannettavat tietokoneet ja IoT-yhdyskäytävät.
  • Havaitseminen, jotta epätavallinen verkkoliikenne, kuten komentokanavayhteydet ja toistuvat kirjautumisvirheet, tunnistetaan välittömästi. Mitä aikaisemmin ne havaitaan, sitä nopeammin hyökkäykset voidaan pysäyttää ja niiden vaikutus organisaatioon minimoidaan.
  • Pysyvyys on ratkaisevan tärkeää älykkäiden tuotantojärjestelmien suojaamiseksi uhilta, jotka ovat välttäneet ehkäisy- ja havaitsemisvaiheet. Trend Micro TXOne Networksin teollisuusverkkojen ja päätelaitteiden tietoturvaratkaisu on suunniteltu erityisesti tuotantoympäristöihin. Se toimii monenlaisissa ympäristöissä ja lämpötiloissa, ja helppokäyttöisen ratkaisun vaikutus järjestelmien suorituskykyyn on minimaalinen.

Lisätietoja Trend Micron teknisessä raportissa, jonka voit ladata täältä: https://resources.trendmicro.com/Industrial-Cybersecurity-WP.html

Tietoja tutkimuksesta
Trend Micro tilasi riippumattoman tutkimusasiantuntija Vanson Bournen tekemään verkkokyselyn viidensadan Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa toimivan IT- ja OT-asiantuntijan kanssa. Tutkimus suoritettiin vuoden 2020 aikana.

Aiheet


Trend Micro
Japanilainen vuonna 1988 perustettu Trend Micro on yksi kyberturvan globaaleista pioneereista. Kolmessa vuosikymmenessä yrityksestä on kasvanut maailman suurin riippumaton tietoturvaratkaisujen valmistaja. Trend Micro toimii 50 maassa ja työllistää yli 6000 tietoturva-alan asiantuntijaa. Yhtiön valmistamat innovatiiviset tietoturvaratkaisut suojaavat tehokkaasti hybridipilviympäristöt ja tietoverkot sekä modernit työympäristöt päätelaitteineen ja palveluineen. Lisätietoja osoitteesta: www.trendmicro.com.

Yhteyshenkilöt

Kalle Salminen

Kalle Salminen

Lehdistön yhteyshenkilö Cyber Security Expert, CISSP, CCSP - Trend Micro Suomi
Nora Uvemo

Nora Uvemo

Lehdistön yhteyshenkilö +46 (0) 760395894
Isabelle Evers

Isabelle Evers

Lehdistön yhteyshenkilö +46 (0) 709452428

Securing Your Connected World

Japanilainen vuonna 1988 perustettu Trend Micro on yksi kyberturvan globaaleista pioneereista. Kolmessa vuosikymmenessä yrityksestä on kasvanut maailman suurin riippumaton tietoturvaratkaisujen valmistaja. Trend Micro toimii 50 maassa ja työllistää yli 6000 tietoturva-alan asiantuntijaa. Yhtiön valmistamat innovatiiviset tietoturvaratkaisut suojaavat tehokkaasti hybridipilviympäristöt ja tietoverkot sekä modernit työympäristöt päätelaitteineen ja palveluineen. Lisätietoja osoitteesta: www.trendmicro.com.

Trend Micro Suomi
Vänrikinkuja 3
02600 Espoo
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa