Uutinen -

Auton ratista alkaa uusi vapaus

Vammautunut ihminen – tai hänen läheisensä - voi olettaa, että autoilu on jo taakse jäänyttä elämää. Autoa voi kuitenkin säätää ihmisen tarpeiden mukaan: lyhytkasvuisuus, proteesi ja tietyssä tapauksissa jopa neliraajahalvaus ovat hidaste, mutteivät este autoilulle.

Respectassa räätälöidään autoja ihmisille, joilta vaikkapa auton polkimien hallinta ei proteesin takia suju kuten ennen. Usein ensimmäinen askel on automaattivaihteisen auton hankinta, jolloin ei tarvita kytkintä ja ajo sujuu yhdellä jalalla. Vaikka proteesi olisi oikeassa jalassa, jolla kaasua ja jarrua käytetään, voidaan polkimeen rakentaa siirtosarja, jolla toiminta vaihtuu vasemman jalan puolelle.

Yleisin muutostyö on käsihallintalaitteen asentaminen. Polkimien sijaan käytetään kaasu- ja jarrukahvaa. Silloin ratin taakse voi asettua vaikka alaraajahalvaantunut.

”Yllättävän nopeasti uuteen mekaniikkaan tottuu, itsekin olen ajanut autolla, jossa on käsihallintalaitteet”, myyntineuvottelija Jouni Remes kertoo.

”Auton katolle voidaan asentaa myös pyörätuolirobotti”, avainasiakaspäällikkö Sami Salonen kuvailee. ”Pyörätuoli on raskas ja joskus kurainen kapine, joka vie suhteettomasti tilaa. Kuljettaja pystyy robotin avulla nostamaan pyörätuolin auton katolle kuljetuskoteloon ajon ajaksi.”

Nuori somesukupolvi tietää jo aika hyvin muutostöiden mahdollisuuksista. Nuorilla on myös rohkeutta kysyä ja ottaa selvää, vaikka siitä mitä tukea muutostöihin kotikunta tarjoaa. Iäkkäämpi väestö ei välttämättä tiedä erilaista mahdollisuuksista, kun tarve ja rajoitteet tulevat iän mukana.

”Otetaan esimerkiksi vanhempi pariskunta, jossa toinen yhä autoilee. Heille kääntyvästä istuimesta voisi olla apua siihen, että puoliso pääsee helpommin kyytiin matkustajan penkille.”

Apuvälineet siirtyvät autosta autoon

Respectalla on auton muutostöissä myös arvot: yleiskäyttöisyys lähtee siitä, että apuvälineet sopivat autoon kuin autoon, asiakas saa itse valita merkin ja mallin. Asiakkaita on usein kaksi, se, jota laskutetaan ja käyttäjä, joka autoa ajaa. Yleiskäyttöisyys palvelee molempia.

Säädettävyys tarkoittaa, että muutokset tehdään asiakkaan tarpeiden ja mittojen mukaan. Ammattitaitoinen asennus merkitsee, että asennuksessa nähdään vaivaa, apuvälineet asennetaan alkuperäisiin kiinnityskohtiin, josta ne voidaan myös purkaa ja auton jälleenmyyntiarvo säilyy. Auto tehdään koko perheen käyttöön ja niin, että mielessä on vaihdettavuus: apuvälineet voi siirtää autosta toiseen.

”Asennustöissä käytetään puolivalmiita komponentteja, jotka säädetään ja räätälöidään asiakasta tai autoa varten”, Remes kertoo.

Yleisimpiä autoilun apuvälineitä ovat, käsihallintalaitteet, polkimien muutostyöt, kääntyvät istuimet, pyörätuolihissit ja ohjauksen apuvälineet.

Autonomisten autojen tulevaisuus?

”Autoteollisuus on ottamassa isoja harppauksia, mikä tulee näkymään meidän asiakaskuntaamme helpottavana tekijänä. Autoissa tulee olemaan erilaisia avustimia jo kun auto lähtee tehtaalta. Kuljettajasta tulee tarkkailija”, Salonen ennakoi robottiautojen tuloa.

”Uskon, että tulen näkemään sen päivän, että kuljettaja istuu takapenkillä ja kuljettajan paikalla ei olekaan ketään.”

”Itsekin ajelen maantietä 80 kilometriä tunnissa, ”cruise päällä”, enkä tarvitse alaraajoja ollenkaan. Kun tulee hidastuksia ja kiihdytyksiä, niin napilla vain painelen eteenpäin. Tällaiset helpottavat tukitoimet ovat jo normikäytössä”, Jouni Remes pohtii.

Auton muutostöiden hintahaitari on iso. Se lähtee parin sadan euron rattinupista. Silloin, kun auton muutostyöt tehdään neliraajahalvaantuneelle, auto puretaan käytännössä osiksi ja rakennetaan uudelleen. Siihen voi kulua kymppitonneja. Keskihinta muutoksissa on kuitenkin parin tuhannen euron luokkaa. Kun muutos parantaa elämänlaatua, hinnan suuruus on aina suhteellinen.

”Muutostyö voi mahdollistaa itsenäisen liikkumisen. Se voi säästää kuljetuskustannuksissa ja muiden ihmisten työpanoksissa.”

Mahdollisuuksien äärellä

”Kuntoutumisprosessissa olemme ihanteellisessa kohdassa sitä ketjua. Henkilö on voinut jo ajatella, että autoilu on taakse jäänyttä elämää. Me tuomme valoa siihen, että autoilua voi jatkaa ja kohtaamme todella kiitollisia asiakkaita”, Sami Salonen sanoo.

Jouni Remes kertoo pitävänsä myös tästä ajatuksesta: ”Tuodaan lisää, mahdollistetaan elämänlaadun parantamista. Onnistuneessa tilanteessa sen näkee, miten ihminen saa uutta voimaa, kun pystyy itse, osaa ja voi. Se on voimaannuttavaa, ja suola tässä työssä.” 

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • autoilun apuvälineet

Yhteyshenkilöt

Sini Sorainen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager viestintä, PR ja markkinointi +358 40 348 8681

Liittyvä sisältö