Tiedosto -
Saarioisten joulutuotteet
Kaikille tutut joululaatikot, kinkku ja rosolli ovat perinteisiä jouluruokia lähes koko Suomessa. Erityisesti laatikot ovat monille herkkuja, joita nautitaan vain kerran vuodessa. Perinteisen imellytetyn lanttulaatikon tuoksu yhdistyy monen mielessä jouluun. Perinteisten makujen rinnalle on noussut viime vuosien aikana myös uusia tuotteita kuten Punakaalivuoka.
-
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
- Tiedoston tallennusmuoto: .pdf