Vasikoista nollakorkoon

Ensimmäinen koskaan löydetty kolikko on peräisin vuodelta 3200 ennen ajanlaskumme alkua. Kyseessä on pronssikolikko, jota nykyisen Irakin alueella asuneet sumerit aikoinaan käyttivät. Pronssikolikkoon oli lyöty kuva runsauden, hedelmällisyyden, elämän ja kuoleman jumalattaresta Inanna-Ishtarista.

Tätä ennen maksuvälineenä oli käytetty lehmiä. Korkona toimivat vasikat. Summittaisen korkoperiodin oli määritellyt luonto valmiiksi, vaikka ihan päivän tarkkuudella vasikan syntymää ei tiedetty. Myöhemmin sumerin kielen sana korko tarkoitti myös vasikkaa.

Antiikin Kreikassa oli jo rahanlainaajia, mutta myös papit myönsivät lainoja. Kristinuskon myötä koronkiskonnasta tuli pahe, mikä teki pankkiirien toiminnasta kristinuskon piirissä moraalisesti epäilyttävää pitkäksi aikaa. Silloisen finanssialan merkittävä innovaatio kehitettiin Italiassa 1200-luvulla, kun käyttöön otettiin kaksinkertainen kirjanpito. Tämä teki pankkitoiminnasta myös kristinuskon piirissä sallittavaa. Samalla Firenzestä tuli pankkitoiminnan keskus ja merkittäviä sukuja syntyi.

Tuon ajan kannattavimmat asiakkaat olivat feodaaliruhtinaat ja paavi. Ensimmäinen merkittävä luottotappio lienee vuodelta 1343, kun Englannin kuningas Edward III ilmoitti asiakasvastaavalleen, että 100-vuotisen sodan rahoittamiseksi otetut lainat jäävät maksamatta. Bardin suvun omistama pankki kaatui. Parman kaupungissa sijaitsee edelleen kaunis linna, joka kuitenkin jäi Bardin suvun haltuun 400 vuodeksi pankin konkurssista huolimatta.

Pankkitoimintaan kehittyi nykyaikaisia piirteitä 1600-luvulla, kun pankit alkoivat ottaa vastaan talletuksia ja myöntää lainoja tavallisille kansalaisille. Pankin tulonlähteeksi muodostui tällöin vastaanotettujen talletusten ja myönnettyjen lainojen korkojen erotus, eli korkomarginaali.

Suomeen pankkitoiminta ulottui vuonna 1811, kun keisari Aleksanteri I antoi määräykseen perustaa Turkuun pankin. Se muutti myöhemmin Helsinkiin ja sai nimekseen Suomen Pankki. Maailman neljänneksi vanhin keskuspankki oli syntynyt. Varsinaisen keskuspankkitehtävänsä Suomen Pankki sai kuitenkin vasta 1800-luvun loppupuolella.

Otetaan pikakelaus tähän päivään. Nykyään käsitteet korkomarginaalista ja keskuspankista ovat saaneet hyvin erilaisen muodon. Euroopan keskuspankki on jo vuosia pyrkinyt elvyttävällä rahapolitiikalla saamaan talouden rattaat taas pyörimään. Rakenneuudistusten puute ja poliittisen päätöksenteon vaikeudet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa keskuspankin rahapolitiikka on jäänyt ainoaksi välineeksi elvyttää euroaluetta. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut pankkien haluttomuus lisätä luotonantoa nykyisessä matalan kasvun ympäristössä.

Sääntely asettaa pankeille lisävaateita vakavaraisuuden osalta, mikä osaltaan laskee pankkien kykyä myöntää luottoja. Tämän lisäksi euroalueella on vielä runsaasti järjestämättömiä tai muuten korkeariskisiä luottoja, jotka makaavat pankkien taseissa. Euroopan keskuspankki pyrkii työntämään likviditeettiä järjestelmään ja negatiiviset talletuskorot rankaisevat pankkeja ylimääräisen likviditeetin kasaamisesta keskuspankkiin.

Pankkien tilanne on haastava. Korkokäyrä loiventuu keskuspankin toimesta ja riskittömät korot ovat historiallisen alhaalla. Korkomarginaali ei ole sitä mitä se on aikaisemmin ollut. Pankin ansaintakyky nykyisessä korkoympäristössä on kaventunut huomattavasti ja valvojien huomio on keskittynyt vakavaraisuuden turvaamiseen luotonannon kustannuksella.

Euroopan keskuspankki on vaikean tilanteen edessä ja markkinoiden huoli rahapolitiikan onnistumisesta on perusteltua. On selvää, ettei euroalueen tulevaisuutta voi jättää vain keskuspankin huoleksi. Tarvitaan rohkeutta uudistuksiin myös poliittisten päätöksentekijöiden osalta. Tämä vaatii myös meiltä äänestäjiltä kriisitietoisuutta, muuten kohta korot maksetaan jälleen vasikoina.

Petteri Vaarnanen
Kirjoittaja on Säästöpankkien Varainhoidon johtaja