Uutinen -

​Parempi Suomi 2016: pienillä eleillä ja teoilla autat

Säästöpankin kyselystä ilmenee suomalaisten olevan sitä mieltä, että auttamiseen riittää joskus pienet teot ja kotikuntien maltilliset investoinnit. Useat parannusehdotukset eivät vaatineetkaan isoja taloudellisia ponnistuksia: esimerkiksi vanhuksille toivottiin nimenomaan seuraa tai pientä apua arjen askareissa.

Vanhuksille toivottiin yhteistoimintaa ja virikkeitä, arkista apua ja seuraa
Avoimissa vastauksissaan Säästöpankin vastuullisuuskyselyyn vastanneet toivoivat vanhuksille seuraa, välittämistä, aikaa ja yhdessäoloa. Kulttuurielämysten ja virkistysretkien lisäksi peräänkuulutettiin aktivointia, virikkeitä ja ylipäätään ihmisarvoista vanhuutta monissa kommenteissa. Toivomuslistalle nousivat myös ns. auttavat kädet eli konkreettinen apu jokapäiväisissä asioissa ja askareissa sekä kuljetusapu.

Ystävä-, päiväkeskus-, liikunta- ja muuta järjestettyä toiminta haluttiin lisää. Vanhuksille toivottiin myös paikkoja kokoontua ja harrastaa keskenään. Yhteisöllinen asuminen senioritaloissa sai kannatusta.

Sanottua:
”Tekisin torin lähelle tilan, jossa he voivat kokoontua päivittäin rupattelemaan.”

”Vanhukset ovat antaneet kaikkensa rakentaakseen meille hyvinvointiyhteiskunnan, nyt meidän olisi aika antaa heidän elää loppuelämänsä mahdollisimman vaivattomasti. Apua tulisi olla saatavilla ihan kaikkeen mahdolliseen.”

Nuorille koulutusta, työtä, ja harrastuksia
Vastaajat toivoivat nuorille nimenomaan arkeen opettamista, apua elämänvalintoihin ja opiskeluun kannustamista. Avoimissa vastauksissaan he toivoivat nuorille parempia mahdollisuuksia ja tukea opiskeluun ja harrastuksiin, ammatinvalintaan ja siihen liittyvää neuvontaa. Parempien opiskelu- ja työmahdollisuuksien lisäksi useat vastaajat toivoivat erityisesti parempia mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen. Monet painottivat toivovansa nuorille nimenomaan lisää työpaikkoja sekä halvempia asumismahdollisuuksia.

Lisäksi useissa vastauksissa peräänkuulutettiin syrjäytymisen estämiseksi lisää resursseja päihdetyöhön, turvallisia aikuisia ympärille ja harrastustiloja.

Sanottua:
”Nuoret tarvitsevat kestäviä sosiaalisen elämisen malleja ja ennen kaikkea sopivaa työtä ja myös sitä kautta saatua yhteiskunnallista arvostusta. Harrastukset antavat tähän hyviä eväitä ja taitoja. Lisäksi painottaisin koko perheen auttamista, jos ongelmia on. Avun täytyy olla helppoa ja leimaamatonta, epäbyrokraattista.”

Mistä tässä on kyse?
Säästöpankki kysyi maaliskuussa 2016 suomalaisilta, mitkä asiat edistäisivät parhaiten heidän kotipaikkakuntiensa asukkaiden hyvinvointia ja ketkä tarvitsisivat eniten tukea. Vastauksia tuli yhteensä vajaat 2 200.

Kun Säästöpankit perustettiin vuonna 1820-luvulla, yksi tavoitteista oli opettaa suomalaisia säästäväisyyteen. Asiakkaittemme vaurastumisen lisäksi myös yhteisön hyvinvoinnin kehittäminen on aina ollut meille tärkeää. Se on osa säästöpankkiaatetta. Tämä tavoite on kirjattu myös Säästöpankkilakiin, jonka mukaan säästöpankit voivat käyttää osan voitoistaan "säästämisen edistämiseen tai muihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin."

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • vastuullisuus
  • parempi suomi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö