Uutinen -

​Säästöpankissa töissä: Anne-Mari, pankkilakimies

Moni haluaa keskustella pankkilakimiehen kanssa vähintäänkin perintöasioissa. Juttusarjamme toisessa osassa Säästöpankkiryhmän erilaisista ammateista siirrymme nyt Pirkanmaan suuntaan, Aito Säästöpankkiin. Tapaamme pankkilakimiehen Anne-Mari Hahlan, joka seikkailee muun muassa perintö- ja vero-oikeudellisessa pykäläviidakossa vuoropäivin kaikissa 13 Aito Säästöpankin konttorissa.

Suomalainen jättää sukulaisilleen kuollessaan yhä enemmän omaisuutta. Kun vuosituhannen alussa keskimääräinen perintö oli noin 20 000–30 000 euroa, nyt peritään keskimäärin 80 000 euroa henkeä kohden. Tyypillinen perintö on asunto.

Hahlan mukaan alkusysäyksen perintöön liittyviin suunnitelmiin saadaan usein siitä, että perinnönjättäjä haluaa minimoida perillisten maksettavaksi tulevia perintöveroja.

- Testamentilla voidaan kuitenkin saavuttaa myös monia muita tavoitteita; esimerkiksi lain puitteissa voidaan poiketa lakimääräisestä perillispiiristä, ohjata tiettyä omaisuutta tietylle saajalle tai huolehtia tärkeän perhevarallisuuden, vaikkapa kesämökin säilymisestä omassa suvussa ilman pelkoa siitä, että se perillisen eron sattuessa siirtyisi osituksessa pois perillisen omistuksesta.

Perintösuunnittelu voi kuulostaa mahtipontiselta, mutta se on lopulta aika arkista.

- Se voi tuntua sellaiselta, joka kuuluu vain hyvin varakkaille, iäkkäille tai vakavasti sairaille. Kuitenkin vaikkapa eläminen avoliitossa, ilman rintaperillisiä, osana uusioperhettä tai yksinkertaisesti vaurastuminen ja varallisuuden lisääntyminen voi antaa aihetta perintösuunnitteluun jo nuoren ja terveen ihmisen kohdalla, hän huomauttaa.

Hahla muistuttaa, että ajoissa aloitetulla ja huolella tehdyllä suunnittelulla voi selkeyttää perillisten keskinäisiä suhteita ja helpottaa oloja monin tavoin.

- Perintösuunnittelu on usein moniulotteinen prosessi, mutta yksistään asianmukaisesti laaditulla testamentilla voidaan parhaassa tapauksessa välttää monia riitoja, ehkäistä epäselvyyksiä sekä kohtuullistaa perillisten maksettavaksi tulevia veroja.

Lakimiehenä näkee paljon
Hahla kertoo, että perhe- ja perintöoikeudellisten asioiden parissa lakimiehenä työskennelleenä näkee paljon.

- Esimerkiksi yksinäisenä eläneelle vanhalle rouvalle tai herralle kuoleman jälkeen ilmaantuneita lukuisia ”läheisiä” sukulaisia vainajaa perimässä ja valtavalla kiireellä jakamassa tämän varoja, tai perinnönjättäjän avopuolisoa, joka ei voi ymmärtää joutuvansa myymään edesmenneen pitkäaikaisen avopuolisonsa kanssa yhteisenä kotina käyttämäänsä ja yhteisesti omistettua asuntoa, kun ensin kuolleen avopuolison perilliset vaativat perintönsä heti jaettavaksi.

- Olen myös urallani miettinyt huomattavan omaisuuden perineiden rintaperillisten kanssa, kuinka mittavat perintöverot saadaan maksuun niin ettei kenenkään talous romahtaisi, kun peritty omaisuus koostuu kiinteistöistä tai on muuten hankalasti realisoitavissa ja vieläpä kokonaisuudessaan lesken hallinnassa.

Mikä työssäsi on parasta?
- Pankkilakimiehen työssä asiakkaiden kohtaaminen on ehdottomasti parasta. Tapaan asiakkaita vuoropäivinä kaikissa Aito Säästöpankin konttoreissa eri puolilla Pirkanmaata. Erilaiset asiakastilaisuudet tuovat ns. lisämaustetta työpäiviini. Asiakkaiden kysymykset ja toimeksiannot liittyvät pääsääntöisesti tavalla tai toisella perhevarallisuuden hoitoon tai sen siirtämiseen seuraavalle sukupolvelle.

- Perhevarallisuusoikeus ylipäänsä on ollut opiskeluajoista lähtien oman mielenkiinnon kohteeni ja siitäkin syystä minusta on hienoa olla osa Säästöpankin työyhteisöä: asiakkaillamme on mahdollisuus saada saman katon alta kattavat palvelut perhevarallisuutensa hoitamiseksi elämän eri tilanteissa. Aito Säästöpankissa on lisäksi huippu työporukka ja hieno yhteinen tekemisen meininki.  

Ura
Anne-Mari Hahla
aloitti Aito Säästöpankissa helmikuussa 2015. Säästöpankkiryhmä oli kuitenkin hänelle entuudestaan tuttu, olihan hän viisi vuotta pankkilakimiehenä Huittisten Säästöpankissa. Tätä ennen kokemusta karttui muun muassa julkisen oikeusavustajan ja lastenvalvojan tehtävillä, opintojen ohessa hän työskenteli parissakin asianajotoimistossa. 

Hahla on koulutukseltaan varatuomari ja suoritti ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon Turun Yliopistossa. Auskultointi, eli vuoden työskentely notaarina, tapahtui Rauman käräjäoikeudessa.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • säästöpankki
  • säästöpankkiryhmä
  • työ
  • työnantaja
  • ura

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö