Uutinen -

Yrittäjä, tässä vinkkejä pankin valintaan

Yrittäjän kannattaa olla tarkkana pankin valinnassa. Hyvän pankin kanssa toimiessaan yrittäjän ei tarvitse opetella kaikkea kantapään kautta.

Moni yrittäjä pitää pankkia yritystoiminnan pakollisena välikätenä, jonka kautta raha vaihtaa omistajaa. On totta, että huono pankki ei muuta olekaan, mutta hyvä pankki sen sijaan voi olla yrittäjälle arvokas kumppani.

– Pankin asiantuntemuksesta on varsinkin aloittelevalle yrittäjälle merkittävä apu. Kun yrittäjällä on hyvä pankki kumppaninaan, sen ei tarvitse opetella kaikkea kantapään kautta, sillä pankki voi kertoa, mikä yrityksen toimialalla on koettu aiemmin hyväksi, sanoo pääkaupunkiseudulla toimivan Nooa Säästöpankin asiakasvastuullinen johtaja Kyösti Jaakkola.

Rahoitusta hakiessaan yrittäjän ei kannata kiinnittää huomiota pelkästään lainan hintaan, sillä halpa laina voi koitua yllättäen yrittäjälle kalliiksi.

– Joskus kannattaa maksaa ammattitaidosta. Jos kukaan pankissa ei ole kiinnostunut pohtimaan kanssasi, mikä rahoitusvaihtoehto olisi juuri sinun yritystoiminnallesi sopiva, pitäisi hälytyskellojen soida.

Yrittäjän kannattaakin luottaa pankkia valitessaan enemmänkin omaan kokemukseen kuin tuijottaa numeroita.

– Jos oma henkilökohtainen pankki on tarjonnut aina hyvää palvelua, kannattaa miettiä kahteen kertaan ennen kuin lähtee vaihtamaan pankkia.

Pankki auttaa ennakoimaan

Hyvä pankki auttaa yrittäjää varautumaan tulevaan. Pankki pystyy ennakoimaan monia asioita, mitä yrittäjälle ei välttämättä tulisi itselleen mieleen, ja antamaan vinkkejä, jotka myöhemmin voivat osoittautua kullan arvoisiksi.

– Jos rahoitusta tullaan hakemaan yhdessä liikekumppanin kanssa, kysyn yleensä yrittäjiltä, ovatko he ajatelleet, mitä tehdään tilanteessa, jos toiselle sattuu jotain, toista ei huvitakaan tai toinen alkaa laiskotella. Aina näitä asioita ei ymmärretä ajatella etukäteen ja jälkikäteen on hyvin vaikea tehdä mitään, Jaakkola sanoo.

Pankin valintaa pohtiessa Jaakkola kehottaa yrittäjää keskittämään sekä henkilökohtaiset että yrityksen raha-asiat samaan pankkiin.

– Yrittäjälle aika on rahaa. Kun sekä omat että yrityksen pankkiasiat pystyy hoitamaan yhdellä kertaa saman henkilön kanssa, säästyy aikaa ja vaivaa. Nooa Säästöpankki tulee myös yrittäjän luo. Tapaamme hänelle sopivassa paikassa.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • yrittäjä

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö