Tiedote -

Matkailuajoneuvojen kauppa hidastunut – keskihinnat nousussa

Suomen kesäisillä maanteillä liikkuu lähes 110 000 matkailuautoa ja –vaunua. Muuhun Eurooppaan verrattuna meillä on eniten matkailuautoja asukaslukuun verrattuna, taakse jäävät muun muassa Belgia, Saksa ja Ruotsi. Heiluva taloustilanne on kuitenkin hidastamassa matkailuajoneuvokauppaa.

Matkailuautojen ja –vaunujen ensirekisteröintimäärät ovat joka vuosi kasvaneet piirun verran, mutta tänä vuonna on hiukan jarruteltu. Kuluvan vuoden aikana on toukokuun loppuun mennessä ensirekisteröity yhteensä 1106 matkailuautoa ja –vaunua, pudotusta viime vuoden luvuista on 12,6 prosenttia. Rekisteröintimäärät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä osa tänä vuonna myydyistä matkailuautoista on rekisteröity jo viime vuoden puolella. Uusien matkailuautojen todelliset myyntiluvut saattavat siis olla viime vuoden tasolla.

Myyntijohtaja Kim Weckström Santander Consumer Finance Oy:stä arvelee kaupan hidastumisen johtuvan taloustilanteesta.

- Kun markkinatilanne on epävarma, ihmiset miettivät tarkemmin, mitä tekevät rahoillaan, Weckström sanoo.

- Kaupan kannalta on kuitenkin positiivista, että käytettyjä matkailuautoja ja –vaunuja on myyty hyvin alkuvuoden aikana. Matkailuajoneuvomyynnin sesonkiajat ovat huhti-kesäkuussa ja syys-marraskuussa, ja keväällä myydään yleensäkin enemmän käytettyjä ajoneuvoja.

Keskihinta nousussa

Uusilla matkailuvaunuilla ja –autoilla on valtava hintahaarukka. Myydyimmät vaunut maksavat 20 000 – 30 000 euroa ja suosituimmat automallit 60 000 – 70 000 euroa. Autojen hinnat voivat parhaimmillaan kivuta jopa useaan sataan tuhanteen euroon.

- Keskihinnat ovat hiukan nousussa, mikä johtuu muun muassa siitä, että matkailuautoja ja -vaunuja varustellaan jo tehtaalla enemmän kuin aikaisemmin. Osa hienouksista on toki edelleen lisävarusteita, jotka ostaja voi halutessaan valita, Weckström sanoo.

Matkailuautojen ja –vaunujen ostamisessa rahoituksen ottaminen on yhä tärkeässä roolissa. Kiinteäkorkoinen osamaksu houkuttaa etenkin epävarmassa taloustilanteessa.

- Korot ovat tällä hetkellä melko alhaalla, mutta koskaan ei tiedä, minne ne seuraavaksi kääntyvät. Osamaksusopimus on ostajalle helppo ja turvallinen vaihtoehto, sillä kiinteän koron ja kuukausierän kanssa ei tule yllätyksiä.

Vanhemmat ostavat uuden, nuoremmat käytetyn

Liikkuvan kodin kanssa matkustaminen on suosittu harrastus, ja keskivertoharrastajaa on vaikea määritellä. Auton tai vaunun ostajien joukossa on niin nuoria perheitä kuin eläkeläispariskuntiakin.

- Auto tai vaunu valitaan aina tarpeen mukaan, joten erilaiset asiakkaat ostavat eri mallin, hintaluokan ja kokoluokan ajoneuvoja. Yhteistä ostajille on se, että viime vuosien aikana matkailuautoja on ostettu enemmän kuin vaunuja, myyntijohtaja Kim Weckström kertoo.

- Uutta matkailuautoa tai –vaunua ostavien keski-ikä pyörii 60 vuoden kieppeillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki ostajat olisivat varttuneempaa väkeä, vaan nuoremmat ostavat ehkä mieluummin käytettyjä autoja ja vaunuja, jotka ovat edullisempia.

Lisätietoja:
Kim Weckström
Myyntijohtaja
Santander Consumer Finance Oy
p. 050 5455 010

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • kim weckström
  • liikkuva koti
  • matkailuauto
  • santander
  • matkailuajoneuvo
  • keskihinta
  • nousussa
  • käytetty
  • uusi

Santander Consumer Finance Oy on suomalainen rahoitusyhtiö, joka on erikoistunut autokaupan ja vapaa-ajan ajoneuvojen rahoitukseen. Muita Santanderin tuotteita Suomen markkinoilla ovat vakuudeton Santander Laina ja Visa Classic -luottokortti.