Tiedote -

​Valio Suomen vastuullisin tuotemerkki seitsemäntenä perättäisenä vuotena

Valio vei tittelin Suomen vastuullisimpana brändinä jo seitsemännen perättäisen kerran. S-Ryhmään kuuluva S-market tuli toiselle sijalle ja kaurabrändi Elovena kolmannelle. Nämä ovat Euroopan suurimman vastuullisuusaiheisen bränditutkimuksen eli Sustainable Brand Indexin tulokset, jotka julkistetaan Suomessa nyt kahdeksannen kerran.

Kuluttajat perustelivat Valion vastuullisuutta ennen kaikkea sinnikkäällä työllä kotimaisten tuotteiden parissa, eläinten hyvinvoinnilla ja ympäristön kannalta kestävämmillä pakkausratkaisuilla.

- Maidontuotantoa on viime vuosina kyseenalaistettu ilmasto- ja ympäristöasioissa. Valio on kuitenkin onnistunut kertomaan ihmisille, että se tekee kovasti töitä luodakseen kestäviä muutoksia tuotannossaan. Tämä on vaikuttava saavutus, sanoo Sustainable Brand Indexin perustaja Erik Elvingsson Hedén.

Aleksi13, Teboil ja Ålandsbanken nostivat sijoitustaan eniten vuodesta 2019. Samaan aikaan Fazer putosi edellisvuoden kakkossijalta sijalle yhdeksän vuonna 2020. Eniten sijoitustaan pudottaneita brändejä ovat Peugeot, KappAhl ja Skoda. Automerkki Fiat on tänä vuonna viimeisellä sijalla, joten se koetaan vähiten vastuulliseksi.

Sustainable Brand Index on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuusaiheinen bränditutkimus. Tänä vuonna tutkimus tulee 10 vuoden ikään. Se on toteutettu joka vuosi vuodesta 2011. Vuonna 2020 haastateltiin 58 000 vastaajaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Vastaajiksi valittiin kussakin maassa väestöpohjaa edustava otos. Yhteensä 1 400 brändiä arvioitiin käyttäen YK:n globaaleja kestävän kehityksen tavoitteita.

Top 10 – Sustainable Brand Index 2020

1 Valio
2 S-market
3 Elovena
4 Prisma
5 Kotimaista
6 VR
7 Myllyn Paras
8 K-supermarket
9 Fazer
10 Fiskars


Toimialojen ykköset Sustainable Brand Index -vertailussa 2020

Valio Ruoka
S-market Ruokakaupat
VR Liikenne
Fiskars Kalustus ja sisustus – brändit
Yliopiston Apteekki Apteekit
Partioaitta Vaatteet ja muoti – liikkeet
S-Ryhmä Kuluttajatuoteyhtiöt
Paulig Juomat
Sokos Hotels Hotellit
Suomalainen Kirjakauppa Vapaa-aika
Marimekko Vaatteet ja muoti – brändit
S-Pankki Pankit
Vattenfall Sähkö ja lämmitys
Neste Polttoaineet
Lumene Kauneus
Tesla Autot
Hesburger Ravintolat ja kahvilat
Lähi-Tapiola Vakuutukset ja eläkkeet
Finnair Lentoyhtiöt
Elisa Televiestintä
Aurinkomatkat Matkailu

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • sustainable brand index
  • valio

SB Insight is an insight agency on a mission to create sustainable brands. We provide decision-making material on how sustainability affects branding, communication and business development.

We share knowledge through our tailored training solutions, create meetings and contacts between companies who want to become sustainability leaders. We also perform in-depth studies and analysis of relevant topics as requested by our customers. Finally, we are the founder of Sustainable Brand Index, Europe's largest independent brand study on sustainability.

Find out more: www.sb-insight.com

Follow us on:

LinkedIn

Twitter

We respect your privacy. Contact us any time about the use of your personal data.
You'll find our privacy notice here.

Yhteyshenkilöt

Erik Hedén

Lehdistön yhteyshenkilö Managing Director +46708-651397

Liittyvä sisältö