Ensimmäistä kertaa kuorma-auton ohjaamossa
Lokakuun alussa lähes sata päiväkotilaista kiipesi Scania 560 S:n ohjaamoon ja katsoi omin silmin, mitä sieltä näkyy. Iittalan päiväkodissa liikennekasvatuspäivä rakentui kuorma-auton ympärille.
Lokakuun alussa lähes sata päiväkotilaista kiipesi Scania 560 S:n ohjaamoon ja katsoi omin silmin, mitä sieltä näkyy. Iittalan päiväkodissa liikennekasvatuspäivä rakentui kuorma-auton ympärille.
Säiliöautokuljettaja Tommi Lepistön ennakoiva ajotapa ja esimerkillinen toiminta lokakuisena lauantai-iltana pelasti neljän nuoren hengen valtatiellä 13 Äänekoskella. Lepistön toiminta huomioitiin Ammattina Sankari -kampanjassa ja hänet palkittiin 14.11.2024 järjestetyssä gaalassa vuoden 2024 Sankariksi.
Mikko Ruuskan hytti on 27 senttimetriä pidempi kuin muilla S-sarjalaisilla. Se lisäsi työviihtyvyyttä, sillä Scaniassa asutaan yli 300 päivää vuodessa. Suomen ensimmäisen pitkän S23H-ohjaamon lisäksi Ruuska hankkii Scanialta huollon.
Kuljetus R. Stenvallin ajoissa ei ole käytetty uutta Scaniaa kertaakaan 65 vuoden aikana. Nyt on. Uusi Scania R 560 on varustettu HCT-ajoihin, 76 tonnin maksimipainoihin kameroineen, peileineen ja ketjuheittoineen.
Saaristolaiva M/S Diana kulki samoilla Scanian merimoottoreilla 20 vuotta. Viime talvena se sai uudet koneet ja kuluttaa nyt lähes kolmasosan vähemmän polttoainetta.
Scania voitti Sustainable Bus Award 2025 -palkinnon turistilinja-autojen kategorian Touring LBG/LNG -mallillaan, joka edistää kestävää liikennettä maakaasu- ja biokaasukäytöllä. Bussi tarjoaa taloudellisia ja ympäristöystävällisiä etuja pitkän matkan liikenteeseen.
Ensimmäiset täyssähköiset Scania Citywide LF BEVit saapuivat parisen vuotta sitten Suomeen. Nykyään niitä voi bongata kulkemasta Saimaan rannoilla, Suomen 13. suurimman kaupungin kaduilla. Ja hyvin ne Salpausselän maisemiin sopivatkin, sillä Lappeenranta on voittanut kahdesti Suomen ilmastopääkaupungin arvonimen.
Maailman ensimmäisenä raskaiden ajoneuvojen valmistajana Scania on integroinut uudelleenkäytetyt komponentit pääkokoonpanolinjalleen Ruotsissa.
Helsingin Scania-keskuksen Rekkaspottaustapahtuman päätähtinä olivat upeiden raskaan kaluston ajoneuvojen lisäksi niistä kiinnostuneet lapset ja nuoret. Ilmapallojen, hohtavien puskurien ja V8-rivistön lisäksi tapahtumassa puhuttiin tärkeistä teemoista.
Koko perheen Stadin Rekkaspottaus -tapahtuma #stadinscaniaspottaajat järjestetään taas lauantaina 17.8.2024 Helsingin Scania-keskuksen piha-alueella Konalassa. Rekkaspottaajien päivän teemana on tänäkin vuonna turvallinen rekkaspottaus, sillä varsinkin lapset ja nuoret on huomioitu tapahtuman järjestelyissä ja ohjelmassa.
Kemikaalitoimittaja Wibaxilla menee lujaa: yritys on onnistunut kasvamaan haastavista talousajoista huolimatta. Yksi menestyksen salaisuuksista on Valkeakosken kuljetusosasto, jossa osataan käyttää hyväksi uusinta ajoneuvodataa.
Kuluneella viikolla Talouselämä julkaisi selvityksensä Suomen parhaimmista yrityksistä, joissa on naisjohtaja. Talousmittareiden valossa Scania Suomen toimitusjohtaja Henna Wickström nousi Suomen kovimpien toimitusjohtajien parhaimmistoon.