Tiedote -

Sähköauton lataaminen onnistuu nyt kaikissa Lapland Hotelsin kohteissa

  • Lapland Hotels asennutti ketjun kaikkiin hotelleihin sähköautojen latauspisteet asiakkaidensa käyttöön.
  • Pohjoisimmat latauspiteet löytyvät Lapland Hotel Hetasta Enontekiöltä ja Riekonlinnasta Saariselältä.
  • Latauspisteet toimivat sovelluksen avulla, jonka asiakas voi ladata puhelimeensa jo etukäteen.


Espoo, 21.9.2020 – Schneider Electric on toimittanut yhteistyössä Plugit Finlandin kanssa sähköauton latauspisteet kaikkiin Lapland Hotelsin hotelleihin. Tavoitteena on tarjota asiakkaalle mahdollisuus huolettomaan sähköautoiluun myös lomamatkoilla.

Latauspisteet päätettiin asentaa kerralla kaikkiin ketjun 14 kohteeseen. Hotelleja on muun muassa Levillä, Ylläksellä ja Ounasvaaralla. Etelässä hotelleja on esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella.

– Pääsääntöisesti jokaisessa hotellissa on kaksi latauspistettä, osassa useampia. Asiakkaillamme on sekä hybridiautoja että täyssähköautoja, joten latauspisteillä on ollut kysyntää, kertoo Lapland Hotelsin talousjohtaja Jukka Haukkala.


Paras palvelu yhteistyöllä

Lapland Hotels halusi valita sähköautojenlatausta varten mahdollisimman älykkään järjestelmän. Hotelleihin asennetut latauslaitteet toimittaa Schneider Electric ja järjestelmäosaaminen tulee Plugitin puolelta.

Laitteet toimivat Plugitin sovelluksen avulla, jolloin käyttö on helppoa hotellille ja asiakkaille. Sovellus ladataan sovelluskaupasta. Kun tiliin on liittänyt maksukortin, lataus onnistuu kaikissa Plugitin pisteissä.

– Meille oli tärkeää, että järjestelmä palvelee hyvin asiakkaitamme. Schneider Electricin latauslaitteet olivat meidän tarkoituksiimme sopivimmat. Laitteet toimivat Plugitin sovelluksen avulla, jolloin käyttö on helppoa hotellille ja asiakkaille. Plugit on myös entuudestaan tunnettu, joten monella sähköautoilijalla on sovellus jo käytössä, kertoo Haukkala.

Sähköautoilun lisääntyessä myös latauspisteiden määrää tullaan kasvattamaan.

– Tarkoituksena on parantaa asiakaspalvelua entisestään. Tulevaisuudessa latauspisteitä tarvitaan varmasti enemmän ja tähän on meillä jo varauduttu. Latauspisteiden avulla voimme tukea asiakkaidemme mahdollisuuksia vastuullisiin valintoihin myös matkaillessa, kun sähköautolla liikkuvat voivat luottaa siihen, että auton saa ladattua myös pohjoisemmissa kohteissa.

– Suomessa sähköautoilu on jo arkipäivää: vuonna 2019 uusia sähköautoja myytiin enemmän kuin uusia dieselautoja. Markkina tuplaantuu edelleen vuosittain. Latauspisteiden tarjoaminen asiakkaille onkin välttämättömyys tulevaisuudessa niin kysynnän kuin lainsäädännönkin myötä, kertoo Tuomas Mattila, joka vastaa Schneider Electricillä eMobility liiketoiminnasta Suomessa ja Ruotsissa.


Toimiva latausinfra takaa matkan jatkumisen

Hotelliketjun latauspisteissä ideaalitilana on täysi latausteho.

– Lähtökohtaisesti autoja ladataan öisin, jolloin kiinteistön kuormitus usein sallii latauksen täysteholla. Joissakin tilanteissa tehoa joudutaan pienentämään, mutta akut tulevat silti yön aikana täyteen, kertoo Plugit Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Topi Aaltonen.

Latauslaitteiden käyttö on tehty asiakkaalle mahdollisimman helpoksi.

– Latauslaitteet sopivat kaikille sähköautoille. Lataus tapahtuu Type 2 -pistokkeella. Asiakas tarvitsee vain oman latauskaapelin ja Plugitin sovelluksen.

Sähköauton mutkaton käyttö kotimaanmatkoilla edellyttää myös toimivaa latausinfraa.

– 90 prosenttia sähköauton latauksista tapahtuu siellä, missä auto on pidempään pysäköitynä. Sähköautojen lataukseen panostaminen on Lapland Hotelsilta tulevaisuuteen satsaamista. Latauspisteiden avulla asiakkaiden matka jatkuu mutkattomasti seuraavana aamuna, samalla tavalla kuin kotona. Lapland Hotelsin asiakkaille onnistuvat myös välilataukset matkalla etelästä pohjoiseen tai toisinpäin.


Lisätietoja:

Tuomas Mattila, Business Development Manager, Schneider Electric

tuomas.mattila@se.com

Jukka Haukkala, Lapland Hotels

puh. 0400 364 672

Topi Aaltonen, Plugit Finland Oy

puh. 0468101684

Aiheet

  • Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika

Tietoa Schneider Electricistä

Me Schneider Electricillä uskomme, että energian saatavuus ja digitalisaation edut kuuluvat ihmisen perusoikeuksiin. Meidän tahtotilamme on, että jokainen saa vähemmällä aikaan enemmän, ja että "Life Is On" kaikkialla kaikille, joka hetki.

Edistämme tehokkuutta ja kestävää kehitystä tarjoamalla digitaalisia energianhallinta- ja automaatioratkaisuja. Yhdistämme alan johtavat teknologiat, reaaliaikaisen automaation, ohjelmistot ja palvelut ja luomme niistä integroituja ratkaisuja koteihin, rakennuksiin, datakeskuksiin, teollisuuteen ja erilaisiin infrastruktuureihin.

Haluamme vapauttaa avoimen, globaalin ja innovatiivisen yhteiskunnan loputtomat mahdollisuudet, jotka vastaavat arvojamme: merkityksellisyyttä, monimuotoisuutta ja vaikutusmahdollisuuksien kasvamista.

www.se.com/fi

Voit seurata meitä ja lukea lehdistötiedotteemme, ladata painokelpoisia kuvia ja tutkia lisämateriaalia uutishuoneessamme http://www.mynewsdesk.com/fi/schneider-electric-finland. Voit seurata meitä myös Twitterissä osoitteessa https://twitter.com/SchneiderEFI, LinkedInissä osoitteessa https://www.linkedin.com/company/schneider-electricja Facebookissa https://www.facebook.com/SchneiderElectricFinland

Yhteyshenkilöt

Sirpa Ikola

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Marketing Schneider Electric Finland +358 40 638 6639