SEB:stä MobilePayn ensimmäinen kumppanipankki Suomessa
Skandinaviska Enskilda Banken (SEB) on aloittanut MobilePayn kanssa yhteistyön Suomessa. MobilePay on kaikille pankeille avoin mobiilimaksamissovellus, joka toimii pian itsenäisenä yhtiönä.
Skandinaviska Enskilda Banken (SEB) on aloittanut MobilePayn kanssa yhteistyön Suomessa. MobilePay on kaikille pankeille avoin mobiilimaksamissovellus, joka toimii pian itsenäisenä yhtiönä.
Deloitten ja SEB:n puolivuosittain teettämän eurooppalaisen talousjohtajakyselyn mukaan suomalaisten talousjohtajien optimismi on korkeammalla kuin kertaakaan 2010-luvulla. Suomalaisten yhtiöiden taloudellinen asema on ollut erityisen hyvä jo vuoden ajan.
SEB:n uusin China Financial Index - talousindeksi on 61,9, joten kasvua on tapahtunut maaliskuun 2017 tuloksesta 61,6 ja vuoden takaisesta tuloksesta 58,6. Tutkimukseen osallistuneilla yrityksillä on myönteinen näkemys liiketoimintaan Kiinassa, ja kaksi kolmasosaa odottaa tuloksen kasvavan.
Skandinaviska Enskilda Banken (SEB) ja EMMA - Espoon modernin taiteen museo ovat allekirjoittaneet sopimuksen kolmevuotisesta taideyhteistyöstä, jossa EMMAn kuratoima, museon uusien kokoelmateosten sarja esittäytyy SEB:n toimiston aulatilassa. Kokoelmateosten sarja koostuu useiden kotimaisten nykytaiteilijoiden tilausteoksista ja esillä on aina yhden taiteilijan esillepano kerrallaan.