SEB:n talousennuste: suomalaiset kotitaloudet yllättävän varovaisia, Ruotsissa työttömyys kasvaa
SEB:n tuoreen talousennusteen mukaan maailmantalouden yllä on tummia pilviä, mutta Yhdysvaltain keskuspankki FED:n koronlaskut ja kansanvälisten kauppaneuvotteluiden edistyminen ovat kirkastaneet näkymiä. Ekonomistien mukaan Ruotsissa talouden kasvu on tänä ja ensi vuonna aiemmin ennustettua pienempää. Suomessa odotetaan parempaa kasvua kahdelle tulevalle vuodelle.