Blogikirjoitus -
Miksi jo 50 000 sijoittajaa on jakanut salkkunsa?
Perustimme Sharevillen, jotta sijoittajat saisivat vinkkejä muiltakin kuin pankeilta, jotka yrittävät vain myydä omia tuotteitaan. Sharevillessä voit seurata tavallisia sijoittajia ja nähdä kuinka he oikeasti sijoittavat.
Sharevillessä on nyt 50 000 jäsentä, jotka ovat jakaneet salkkunsa ja osoittaneet yksityissijoittajien vahvuuden. Viime vuoden syyskuun lanseerauksen aikaan toivoimme saavamme palveluun 20 000 jäsentä ensimmäisen vuoden aikana. Sen merkkipaalun ohitimme jo kahdessa kuukaudessa ja kasvu jatkuu tasaisesti yhä.
Seuraa parhaita
Kun jäsenten määrä kasvaa, kasvaa myös top-jäsenten määrä. Top-jäsenet ovat Sharevillen sijoittajista parhaat 10 %. He ovat sijoittaneet pitkään menestyksekkäästi salkun riskikorjatun tuoton perusteella. Hyvällä tuurilla voi onnistua kerran tai kaksi, mutta salkun riskikorjatun tuoton pitämiseen korkealla tasolla ei pysty jokainen.
Top-jäsenten salkkujen tuotto oli viimeisen vuoden aikana keskimäärin 55,4 prosenttia, kun samaan aikaan Helsingin pörssi (OMXH-indeksi) on tuottanut 22,05 prosenttia. Parhailta jäseniltä voit oppia esimerkiksi katsomalla Shareville Relax -osiosta, mitä osakkeita he suosivat.
Tämän takia jo 50 000 on jakanut salkkunsa
Omasta mielestäni syy Sharevillen suosioon on sen läpinäkyvyys. Palvelussa on jaettu todellisia salkkuja ja sijoituksia, jotka jäsenet ovat tehneet omilla säästöillään. Niistä voi oppia ja saada ideoita täysin uudella tavalla. Yhdessä olemme vahvempia.
PS. Haluatko tietää helpon keinon seurata sijoituksiasi? Jaa salkkusi Sharevillessä, niin saat maanantaisin sähköpostitse viikkoraportin, josta näet sijoitustesi kehityksen yhdellä katsauksella.
Aiheet
- Rahoitus
Kategoriat
- salkun tuotto
- sijoitusvinkit
- läpinäkyvyys
- sijoitusideat