Ohita

Tiedote -

Strawberry -hotellien Suomen toiminnoissa muutoksia

Strawberry Hospitality Group tiedottaa, että Suomen operatiivinen johtaja Erika Ehrnrooth jättää Strawberry Services Oy:n toimitusjohtajan tehtävät yhtiön pohjoismaisen organisaatiomuutoksen yhteydessä. Tässä uudelleenjärjestelyssä nykyinen Suomen toiminta yhdistetään Strawberryn keskitettyyn Pohjoismaiseen rakenteeseen.

Uudelleenorganisointi on strateginen askel yhtiön toiminnan optimoimiseksi ja suurempien synergioiden luomiseksi Pohjoismaiden alueella. Suomen hotellit tullaan integroimaan operatiivisiin divisiooniin, samoin kuin hotellit muissakin Pohjoismaissa. Tämän myötä Suomen operatiivisen johtajan tehtävä päättyy.

– Olemme todella kiitollisia Erika Ehrnroothin merkittävästä panoksesta Strawberryn kehittämisessä Suomessa. Pandemian jälkeen näimme tarpeen erillisen maaorganisaation perustamiselle Strawberryn kasvun tukemiseksi Suomessa, ja Erika Ehrnrooth on todellakin onnistunut onnistunut tässä erinomaisesti. Toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen, sanoo Strawberry Groupin toimitusjohtaja Torgeir Silseth.

Ehrnrooth aloitti Strawberryllä syksyllä 2022. Hänen aikanaan Strawberry on kasvanut Suomessa kuudella uudella hotellilla, Hotel Kämpin laajennuksella ja uudistumisella, Hobo Helsingin täydellisellä remontilla ja lanseerauksella sekä kolmella muulla hotellien uudelleenbrändäyksellä nykyisessä portfoliossa.

– Olen Suomen operatiivisena maajohtajana ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet. Haluan kiittää lämpimästi kollegoitani tästä ajasta ja kovasta yhteisestä työstämme. Tämä on ollut inspiroiva matka, ja olen syvästi ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet. Hotelliala on ollut juuri niin vieraanvarainen, haastava ja viihdyttävä kuin toivoinkin, ja olen rakastanut olla osa sitä, sanoo Erika Ehrnrooth.

Aiheet


Strawberry koostuu laajasta hotellivalikoimasta, kokous- ja konferenssitiloista, ravintoloista ja kylpylöistä sekä tietenkin ainutlaatuisista jäseneduista. Yhteensä yli 240 hotellimme joukosta löydät tutut ketjumme Comfort Hotel®, Quality Hotel, Clarion Hotel® ja Home Hotel® sekä yli 40 itsenäistä hotellia. Sovelluksemme, sivustomme ja jäsenyytesi kanssa hyppäät mukaan seikkailuun ja me lupaamme, että elämästäsi tulee entistäkin hauskempaa matkassamme! More to explore at strawberry.fi

Yhteyshenkilöt

  • Erika_Ehrnrooth.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    8256 x 5504, 2,9 MB
    Lataa
  • 032 Clarion & Comfort Hotel Airport opening 13.6.2024.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    4000 x 2669, 6,65 MB
    Lataa