Tiedote —
Näön ongelmia luullaan usein virheellisesti keskittymisvaikeuksiksi – Asiantuntijan vinkit koulun aloitukseen
Kun tuhannet lapset palaavat kesälomalta koulunpenkille, vanhempien huomio kiinnittyy usein uusiin koulureppuihin, lukujärjestyksiin ja arjen rutiineihin. Yksi oppimisen kannalta keskeinen tekijä saattaa kuitenkin jäädä huomaamatta: lapsen näkö.
Synsamin optikon Jyri Vestervikin mukaan havaitsemattomat näön ongelmat voivat vaikeuttaa opetuksen seuraamista, taululta lukemista ja keskittymistä koulupäivän aikana. Oireet voidaan joskus tulkita virheellisesti keskittymisvaikeuksiksi tai motivaation puutteeksi.
– Moni vanhempi yllättyy kuullessaan, että lapsen päänsärky, väsymys tai lukemisen välttely voi johtua siitä, ettei lapsi näe kunnolla. Lapset myös sopeutuvat tilanteeseen usein niin hyvin, ettei ongelmaa välttämättä huomaa arjessa, Jyri Vestervik kertoo.
Koulussa suuri osa tiedosta omaksutaan näköaistin avulla. Siksi pieniltäkin tuntuvat taittovirheet voivat vaikuttaa oppimiseen ja lapsen hyvinvointiin.
Synsam kehottaa vanhempia kiinnittämään huomiota seuraaviin merkkeihin ennen koulun alkua:
- Lapsi siristelee silmiään tai kumartuu lähemmäs nähdäkseen paremmin.
- Lapsella on toistuvia päänsärkyjä koulupäivän jälkeen.
- Lukeminen tai läksyjen tekeminen väsyttää tavallista enemmän.
- Keskittyminen näkemistä vaativiin tehtäviin herpaantuu nopeasti.
- Lapsi kertoo tekstin tai taulun näyttävän epäselvältä.
– Mitä aikaisemmin näkemisen ongelmat tunnistetaan, sitä paremmat edellytykset lapsella on menestyä koulussa ja tuntea olonsa itsevarmaksi luokassa, Vestervik sanoo.
Viisi asiaa, joihin vanhempien kannattaa kiinnittää huomiota koulun alkaessa:
- Kysy lapselta, näkeekö hän selvästi kauas. Epätarkka kaukonäkö voi olla merkki likinäköisyydestä.
- Kiinnitä huomiota päänsärkyyn ja silmien väsymiseen.
- Tarkkaile, vältteleekö lapsi lukemista. Taustalla voi olla vaikeuksia nähdä lähelle eli kaukotaitteisuutta.
- Kannusta lasta viettämään aikaa ulkona päivittäin. Auringonvalo tukee silmien terveyttä.
- Tarkistuta lapsen näkö, jos epäilet siinä tapahtuneen muutoksia.
– Vanhemman ei kannata odottaa, että lapsi itse osaa kertoa näkevänsä huonosti. Pienetkin muutokset käyttäytymisessä, jaksamisessa tai lukemisessa voivat olla merkki näön ongelmista. Jos herää pienikin epäilys, kannattaa käydä näöntarkastuksessa. Sillä voi olla suuri merkitys niin koulunkäynnin kuin lapsen itsetunnonkin kannalta, Vestervik muistuttaa.
Linkit
Aiheet
Kategoriat
Synsam Group
Synsam Group on Pohjoismaiden johtava optikkoketju, jolla on laaja ja edullinen Lifestyle -tarjonta. Synsam Group tarjoaa laajan valikoiman silmien terveyteen ja silmälasimuotiin liittyviä tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat asiakkaiden erilaisiin elämäntyyleihin ja tarpeisiin. Konsernilla on noin 5 400 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 7,1 miljardia Ruotsin kruunua (maaliskuu 2026, liukuva 12 kk). Synsam Groupilla on Pohjoismaissa noin 600 myymälää, jotka toimivat Synsam, Synsam Outlet ja Tanskassa Profil Optik brändien alla. Digitalisaation, sopimusmyynnin ja muiden innovatiivisten konseptien myötä Synsam Groupilla on vahva asema pohjoismaisilla optiikkamarkkinoilla, mm. asiakastyytyväisyydessä, tuotetarjonnassa ja ESG:ssä. Synsam Group on listattu Nasdaq Stockholmiin (SYNSAM). www.synsamgroup.com
About Synsam Group
Synsam Group is a leading optician group in the Nordic region, with a differentiated and affordable subscription offering. Synsam Group offers a wide range of products and services for eye health and eye fashion, catering to the customer’s different lifestyles and needs. The group has approximately 4,000 employees, net sales of approximately SEK 7.1 billion (rolling twelve months until March 2026) and approximately 600 stores in the Nordics, operating under the brands Synsam, Synsam Outlet and Profil Optik in Denmark. Through digitalization, subscription services and other innovative concepts, Synsam Group is at the forefront of innovation in the Nordic optical retail market across multiple dimensions including customer journey, product offering and ESG. Synsam Group’s share is traded on Nasdaq Stockholm (SYNSAM). www.synsamgroup.com