Tiedote -

Käytetyillä tietokoneilla Oulusta maailmalle - Taitonetti panostaa ulkomaankauppaan

Korona-pandemiasta johtuva etätöiden suosio, pc-pelaamisen kasvu ja kiertotaloustuotteiden megatrendi ovat kasvattaneet entisestään Taitonetin käytettyjen tietokoneiden kysyntää. Viimeiset kolme vuotta Taitonetti on kasvanut hurjaa vauhtia sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Myynnin kasvu tarkoittaa isompien erien ostamista ja varastoimista, mihin tarvitaan suurempia ja parempia tiloja. Taitonetti muuttaa kasvun seurauksena uusiin toimitiloihin Oulussa, osoitteeseen Karhunkedontie 1. Isommat tilat mahdollistavat samalla suurempien erien myynnin esimerkiksi kouluille ja yrityksille.

“Oulu on sijainniltaan hyvä paikka verkkokaupan pyörittämiseen. Saatavilla on paljon osaavaa ja työhön sitoutunutta työvoimaa. Paketit kulkevat parhaimmillaan päivässä joka puolelle Suomea ja nyt UPS:n myötä myös lentorahtina päivässä ulkomaille”, kertoo toimitusjohtaja Mikko Veijola.

“Verkkokaupan kasvun takia olemme muuttaneet kolme kertaa viimeisen viiden vuoden aikana. Toivottavasti olemme nyt löytäneet meille sopivan kokoisen paikan”, kertoo Mikko Veijola ja arvelee, että lisätilaa rakennetaan kuluvan vuoden aikana nyt hankitulle tontille.

“Henkilökuntamme on kolminkertaistunut muutamassa viime vuodessa ja tulemme palkkaamaan lisää työvoimaa yrityksen kasvaessa. Uskomme muun muassa kansainvälisen kaupan jatkavan reilua kasvua tulevaisuudessa.”

Taitonetti on Suomen markkinajohtaja ja edelläkävijä käytettyjen tietokoneiden markkinoilla. Yrityksen toiminta-ajatuksena on olla ekologisempi vaihtoehto uusille tietokoneille. Vuonna 2020 Taitonetti välitti kuluttajille ja yrityksille noin 30 000 käytettyä tietokonetta. 


Kuva:  Taitonetin uusi toimipaikka avataan 22.2.2021 osoitteessa Karhunkedontie 1, 90410 OULU. 

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • verkkokauppa
  • käytetty tietokone
  • kasvu
  • ekologisuus
  • kasvuyritys
  • investointi
  • kiertotalous

Taitonetti Oy on oululainen käytettyjen yritystietokoneiden myynnin edelläkävijä ja alan suurin toimija. Taitonetin tuotteet ovat leasing-käytöstä poistuneita yritystietokoneita, jotka on huollettu Taitonetissä ennen myyntiä. Taitonetillä on kivijalkamyymälä Oulussa sekä verkkokauppa Taitonetti.fi ja se myy käytettyjä tietokoneita myös Ruotsiin www.bytdator.se-verkkosivun kautta sekä muualle Eurooppaan eri kanavia käyttäen. Taitonetti työllistää tällä hetkellä yli 30 työntekijää.

Yhteyshenkilöt

Mikko Veijola

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 045 8627879

Liittyvä sisältö