Uutinen -

Sulkemiskorvauksen haku on lähtenyt hyvin käyntiin

Valtiokonttori tiedottaa, että sulkemiskorvauksen haun ensimmäisen viikon aikana sulkemiskorvausta haki 2258 yritystä. Korvaushaku aukesi 12.5. Sulkemiskorvausta maksettiin ensimmäisen viikon aikana 10,1 miljoonaa euroa. Myönteisen tukipäätöksen on saanut 797 yritystä, ja hakemusten hyväksymisprosentti on tällä hetkellä noin 92 %. Tarkemmat tilastot löytyvät Valtiokonttorin verkkosivulta.

Sulkemiskorvaus koskee pienyrityksiä ja mikroyrityksiä tai konserneja, joissa on enintään 49 työntekijää. Yritys voi saada korvausta, jos sen toimitilat on suljettu tilapäisesti asiakkailta lain määräyksellä tai viranomaisen päätöksellä. Sulkemiskorvaus koskee ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä, sekä esimerkiksi liikunta- ja urheilutiloja, kuntosaleja, kylpylöitä ja sisäleikkipuistoja. Suurille yrityksille on suunnitteilla oma tukensa, jonka aikataulu ja yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.

Sulkemiskorvauksella korvataan yritykselle liiketoiminnan joustamattomia kuluja ja esimerkiksi palkkakuluja. Korvausta on haettava neljän kuukauden kuluessa sen kuukauden päättymisestä, jona velvollisuus pitää toimitilat suljettuina päättyi. Tämänhetkisten sulkemisten osalta haku päättyy elokuun lopussa. Omaa yritystä koskevien sulkemismääräysten ajankohdat voi tarkistaa täältä.

Sulkemiskorvauksen määrä perustuu siihen, kuinka suuret yrityksen kulut ovat olleet helmikuussa 2021 ja kuinka suuri osa liiketoiminnasta on ollut suljettuna.

Sulkemiskorvaukseen oikeutetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea, mikäli tuen ehdot täyttyvät.

Lisätietoa sulkemiskorvauksesta löydät täältä.



Pienet ja mikroyritykset voivat nyt hakea sulkemiskorvausta Valtiokonttorista.


Sulkemiskaudet löytyvät nyt Valtiokonttorin verkkosivuilta

Pienet yritykset ja mikroyritykset voivat hakea sulkemiskorvausta Valtiokonttorista. Ennen sulkemiskorvaushakemuksen täyttämistä ja käsittelyn nopeuttamiseksi kannattaa yrityksen paikkakuntaa koskevat sulkemismääräykset tarkistaa Valtiokonttorin palvelusivulta.

Linkit

Kategoriat

  • taloushallintoala
  • korona

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Kustannustuen haku avautuu 27.4. – sulkemiskorvaus tulossa 12.5.

    Valtiokonttori järjestää kaksi kaikille avointa ja maksutonta webinaaria, joissa käsitellään kustannustuen hakemista ja sisältöä. Kustannustuen kolmas kierros avautuu Valtiokonttorissa 27.4.2021. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia koronaepidemian vuoksi.

  • Eduskunta sai lakiesitykset kustannustuen neljännestä hakukierroksesta sekä eräistä muista koronatuista

    Eduskunta sai 3.6.2021 käsiteltäväkseen koronatukipaketin. Yleisen kustannustuen osalta kyse on jo neljännestä hakukierroksesta. Mikäli laki hyväksytään, yritykset voivat hakea kustannustukea maalis-toukokuulta. Lisäksi on tarkoitus säätää keskisuurille ja suurille yrityksille mahdollisuus sulkemiskorvaukseen ja yleisistä kustannustuen kriteereistä hieman poikkeavaan koronatukeen.