Blogikirjoitus -

​Anni Svala: Korona nosti lääkealan yhteistyön uudelle tasolle

Covid-19 loi globaalin kriisin, mutta pakotti meidät luomaan myös jotain hyvää. Lääkealalla ja viranomaisyhteistyössä syntyi vahva kehittämisen ja yhteistyön meininki, kirjoittaa blogissaan Tamron laatujohtaja Anni Svala.

Miltä koronakriisi näyttää lääkealan toimijoiden näkökulmasta? Olemme varmasti kaikki kokeneet yllättävän ja kokonaisvaltaisen koronatilanteen stressaavana. Viruksesta kenelläkään tuskin on mitään hyvää sanottavaa, mutta haluan painottaa jotain korona-ajan Suomessa virinnyttä hyvää: vahvaa yhteistyötä.

Suomen lääkealan ja sen asiantuntijoiden yhteistyö on kriisin aikana ollut innovatiivista, avointa ja toimivaa. Tämä vaihe on näyttänyt, että lääkealalla osataan tehdä yhteistyötä ja auttaa. Yhteinen päämäärämme on tällä hetkellä kristallinkirkas: potilaiden auttaminen ja suomalaisen yhteiskunnan vakauttaminen.

Oma taustani on lääketeollisuudessa, ja tämän kriisin keskellä olen entistäkin enemmän vakuuttunut laajojen verkostojen merkityksestä. Aina on joku, jonka kanssa voi sparrailla ja kysyä mielipidettä.

Fimea, eli Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus, on ohjeistanut eri osapuolia avoimesti ja selkeästi. Yhteistyökokouksia, tiedonvaihtoa ja selvityspyyntöjä riittää, ja ne kaikki tulevat tarpeeseen. Myös lääketeollisuuden kanssa yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Kaikilla on sama päämäärä ja halu auttaa. Potilaan parhaaksi.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten hyvin tulemme selättämään tämän kriisin. Loppujen lopuksihan onnistumisessa on aina kyse siitä, että ihmiset osaavat tehdä keskenään hyvää yhteistyötä ja antavat arvoa toistensa osaamiselle.

Varautumisesta huolimatta historiallinen kysyntäpiikki yllätti

Olen usein miettinyt, miten me lääkealalla kerromme itsestämme. Tietävätkö suomalaiset esimerkiksi, että olemme varsinaisia ennakoinnin ja varautumisen ammattilaisia?

Kun koronakriisi iski suomalaisen yhteiskunnan tietoisuuteen maaliskuussa, me lääkealalla olimme työskennelleet sen parissa monta kuukautta. Alallamme ei voi odottaa, mitä tulee tapahtumaan, vaan valmiussuunnitelmien elintärkeiden lääkkeiden jakelusta ja oman toimintamme jatkuvuudesta kaikissa oloissa pitää aina olla valmiina.

Kun lääkkeiden kysyntä apteekeissa kasvoi räjähdysmäisesti maaliskuussa valtioneuvoston ensimmäisen infon jälkeen, kasvoi myös huoli lääkkeiden saatavuudesta. Toimimme nopeasti ja teimme lyhyessä ajassa isoja päätöksiä lääkealan muita toimijoita kuunnellen. Volyymien kasvaessa, jouduimme hetkeksi harventamaan ei-kriittisten valmisteiden jakelua, jotta turvasimme elintärkeiden lääkkeiden saatavuuden maanlaajuisesti. Lisäsimme työntekijämäärää varastoissa ja keräilyssä sekä pyrimme pitämään asiakkaat jatkuvasti tilanteen tasalla.

Yhteistyö jatkuu vahvana

Aloitin Tamron laatujohtajana joulukuussa 2019. Jos minua olisi silloin pyydetty kertomaan työstäni maallikolle olisin sanonut jotakuinkin näin:

Tehtäväni Suomen johtavassa lääketukussa on varmistaa, että lääkkeiden jakelu on määräykset täyttävää ja asianmukaista, henkilökuntamme on osaavaa, lääkkeet varastoidaan turvallisesti ja kuljetukset apteekkeihin ja sairaaloihin Tampereen ja Vantaan logistiikkakeskuksista sujuvat asianmukaisesti.

Joku sanoi minulle, että ensimmäiset kuukaudet uudessa työssäni ovat mahtaneet olla yhtä stressitestiä. Totta sekin, mutta toisaalta on ollut hienoa huomata, kuinka olemme samalla nousseet osaamisessamme aivan uudelle tasolle. Kun tutut lainalaisuudet eivät välttämättä toimi, ihmiset kehittävät uusia ratkaisuja ja prosesseja sekä ymmärtävät entistä syvällisemmin me-hengen voiman. Olemme saaneet lyhyessä ajassa repullisen asioita jatkokehitykseen ja uusia ideoita tulevaisuuden varalle.

Kun nyt mietin, mitä vastaisin kysymykseen työstäni, katsoisin eteenpäin:

Kun koronakriisin jälkeen palaudumme niin sanottuun tavalliseen elämänmenoon, toivon kahta asiaa. Ensimmäiseksi tietysti sitä, että osaisimme rakastaa ja arvostaa sitä omaa perusarkea, jota nyt poikkeusaikoina niin kovin kaipaamme. Ja toiseksi sitä, että lääkealalla ja viranomaisyhteistyössä säilyy se sama vahva kehittämisen ja yhteistyön meininki, jonka olemme nyt saaneet yhdessä aikaan. 

Aiheet

  • Lääketiede, lääke

Yhteyshenkilöt

Outi Puolakka

Lehdistön yhteyshenkilö viestintäpäällikkö 040 589 8070

Hanne Bergholm

Lehdistön yhteyshenkilö markkinoinnin ja viestinnän päällikkö 040 837 0136