Tiedosto -
I love me -messuilla hyvän olon unituotteita sekä Vuoden Unihoitajan ja Vuoden Auttajan julkistukset
Viikonloppuna järjestettävillä I love me -messuilla pääset tutustumaan unen asiantuntijoiden johdolla Tempurin uutuustuotteisiin, kuten uuteen TEMPUR North -vuodemallistoon. Messuilla palkitaan perjantaina 16.10. myös Vuoden Unihoitaja ja Vuoden Auttaja.
-
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
- Tiedoston tallennusmuoto: .pdf