Kevät alkaa terassilta − nyt sisustetaan ulkona

Tiedosto -

Kevät alkaa terassilta − nyt sisustetaan ulkona

Keväällä Tikkurilan puhelin- ja verkkopalvelu Maalilinja vastaa kiihtyvällä tahdilla maalaamiseen ja väreihin liittyviin kysymyksiin. Vuosittain yhteydenottoja tulee Suomessa noin 80 000. Toukokuussa järjestetään tuunauskoulu pihasisustamisesta kotimaalareille koulutuskeskus Paletissa Vantaalla. Mukana on myös Tikkurilan kanssa yhteistyötä tekeviä bloggareita.
  • Lisenssi: Käyttö mediassa
    Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
  • Tiedoston tallennusmuoto: .pdf
Lataa

Liittyvä sisältö