Ohita
Tjäreborg parantaa edelleen matkan peruutusehtoja

Tiedote -

Tjäreborg parantaa edelleen matkan peruutusehtoja

Matkanjärjestäjä Tjäreborg ottaa käyttöön matkapakettilain mukaisia matkaehtoja sallivammat säännöt kevään ja alkukesän lomamatkoille. Uudet tilapäiset ehdot koskevat uusia lomalentovarauksia, joiden lähtöpäivä on viimeistään 15.6. Jo aikaisemmin Tjäreborg on lieventänyt varausehtoja mahdollistamalla rajoittamattoman määrän kuluttomia muutoksia varaukseen vielä 30 päivää ennen lähtöä sekä takaamalla maksujen palautuksen viikon sisällä, jos matkaa ei voida toteuttaa.

Tjäreborgin toteuttaman asiakaskyselyn* mukaan suomalaiset kokevat valmiin matkapaketin turvalliseksi lomamuodoksi jo matkan varausvaiheessa sekä lomamatkan aikana. Noin 34 prosenttia vastaajista arvioi varaavansa nyt todennäköisemmin pakettimatkan kuin vuosi sitten. Tärkeimpänä perusteena vastaajat mainitsivat turvallisuuden.

Viime viikkojen aikana olemme havainneet selvän virkistymisen matkojen varauksissa niin kevään ja kesän kuin syksyn ja ensi talvenkin osalta. Asiakkaamme haluavat, että kalenterissa on jotakin mukavaa odotettavaa. Samalla turvallisuus on tällä hetkellä entistäkin tärkeämpää, ja siksi valmis matkapaketti on nyt relevantimpi lomamuoto kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Meille on tärkeää, että asiakkaamme voivat suunnitella lomamatkaa rauhallisin mielin, ja siksi tarjoamme kevään ja alkukesän lähdöille vielä entistäkin edullisemman peruutusehdon aiempien ehtojoustojen lisäksi, kertoo Jessica Virtanen, Tjäreborgin maajohtaja.

Kevään ja alkukesän uusi, sallivampi peruutusehto tarjoaa uusille varauksille edullisen peruutuksen vielä viimeistään 30 päivää ennen varatun lomalennon lähtöpäivää. Mahdollisessa peruutustapauksessa kulu asiakkaalle on 20,-/henkilö, kun se normaaliehtojen mukaan olisi jopa 200,-/henkilö. Peruutuksen syyllä ei ole merkitystä eikä sitä tarvitse ilmoittaa.

Jo ennestään Tjäreborgin koko kesäkautta, eli lomalentoja aina lokakuun loppuun saakka, koskee kuluton muutosoikeus vielä 30 päivää ennen lähtöä. Asiakas voi halutessaan muuttaa esimerkiksi lomakohdetta tai matkan ajankohtaa ilman, että siitä aiheutuu hänelle ylimääräisiä kuluja.

*Tjäreborgin joulukuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi 2716 suomalaista.

Lisätiedot: Jessica Virtanen, maajohtaja, Tjäreborg, jessica.virtanen@tjareborg.fi, p. 040 524 7116

Linkit

Aiheet


http://www.tjareborg.fi/

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien.

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön yhteyshenkilö +358438248809
Jessica Virtanen

Jessica Virtanen

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358405247116

Tjäreborg - Nordic Leisure Travel Group

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, jalkapallomatkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Pohjoismaista Nordic Leisure Travel Group konsernia, johon kuuluvat Tjäreborgin lisäksi matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Sunclass Airlines.

Tjäreborg
Urho Kekkosen katu 3 B
00100 Helsinki