Ohita
Tjäreborgin ensi talven myynti on alkanut

Tiedote -

Tjäreborgin ensi talven myynti on alkanut

Tjäreborg on tiistaina aloittanut talvikauden 2020/2021 lomamatkojen myynnin. Monet Tjäreborgin konseptihotelleista ja muista suosikkihotelleista on nyt varattavissa. Suomalaiset valitsevat ensi talvena matkakohteeksi kohteen, joka on keskipitkän lentomatkan päässä. Perinteinen pakettimatka erottuu myös edukseen kestävimpänä matkustustapana.

Ensi talven matkojen myynti on alkanut ja suositut kohteet on varattavissa. Myös suosikkihotellit ja suuri osa Tjäreborgin omista konseptihotelleista Sunwing Family Resorts, Ocean Beach Club ja Sunprime ovat nyt varattavissa ensi talvelle. Parhaiden hotellien parhaat huoneet varataan ensimmäisinä.

Tuntuu kaukaiselta ajatella ensi talvea, mutta tiedämme monien suunnittelevan matkansa jo paljon etukäteen. Edelleen suosiossa ovat kohteet, joihin on keskipitkä lento, kuten esimerkiksi Kanariansaaret. Lomahotellit ovat iso osa onnistunutta lomaa: monesti hotelli voi olla tärkeämpi kuin itse kohde. Parhaiden hotellien parhaat huoneet varataan todella nopeasti, joten on hyvä olla liikkeellä hyvissä ajoin, sanoo Tjäreborgin viestintäpäällikkö Amanda Alinikula.

Pakettimatkojen valinnassa asiakkaat ovat alkaneet huomioimaan yhä enemmän myös matkan ympäristökuormitusta. Tjäreborgilla ja sen sisaryhtiöillä on yksi alan laajimmista ohjelmista ilmastokompensaatioon. Ohjelma kattaa kaikkien lentoyhtiöiden lisäksi kaikki Sunwing Family Resorts, O.B.C. by Sunwing ja Sunprime Hotels -konseptihotellit sekä kaikki lentokenttien ja hotellien väliset bussikuljetukset.

Top-5: talvikauden suosikit

1. Gran Canaria
2. Teneriffa
3. Gambia
4. Kap Verde
5. Thaimaa

Tjäreborgilla on perinteisten pakettimatkojen lisäksi laaja valikoima reittilennoilla tehtäviä matkoja, joita voi varata ympäri vuoden. Suosittuja talven kohteita ovat esimerkiksi Malediivit, Dubai ja Costa del Sol. Myös suurkaupungit kuten Lontoo ja Pariisi, sekä hieman edullisemmat vaihtoehdot kuten Praha ja Budapest, ovat kysyttyjä.

Kolme vuoden 2020 trendiä

1. Talvella keskipitkät matkat jatkavat listojen kärjessä

Yhä useampia asiakkaita kiinnostavat keskipitkän matkan päässä olevat kohteet, joissa on lämmin, mutta lennon kesto on vain 6-8 tuntia. Suosittuja kohteita talvella ovat muun muassa Kanariansaarten Gran Canaria ja Teneriffa sekä eksoottisemmat kohteet Gambia ja Kap Verde.

2. Ilmastotietoinen lomavalinta

Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ja kiinnostus kestävää kehitystä kohtaan kasvaa. Perinteinen pakettimatka sisältää useita etuja kestävän kehityksen näkökulmasta. Kun eurooppalaisten reittilentojen päästöjen keskiarvo on noin 93 grammaa hiilidioksidia matkustajakilometriä kohti, ilmoitti Tjäreborgin oma lentoyhtiö, Sunclass Airlines, vähentäneensä hiilidioksidipäästöjä 67 grammasta 65 grammaan.

3. Hotellien tärkeys

Hotellien merkitys kasvaa entisestään ja kohderyhmille räätälöityjen konseptihotellien suosio kasvaa. Tjäreborgin tilastot osoittavat, että vieraat, jotka yöpyvät jossain Tjäreborgin konseptihotellissa, Sunwing Family Resorts, O.B.C. tai Sunprime Hotels, ovat kaikkein tyytyväisimpiä asiakkaita. Yksi trendi on ja pysyy: lomalla toivotaan irrottautumista arjesta. Halutaan asua hienommin, syödä paremmin ja hemmotella itseämme erilaisilla ylellisyyksillä.

Lisätietoja:

Amanda Alinikula, viestintäpäällikkö, Tjäreborg, p. 09 123 7306, amanda.alinikula@tjareborg.fi

Aiheet


http://www.tjareborg.fi/

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien.

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön yhteyshenkilö +358438248809
Jessica Virtanen

Jessica Virtanen

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358405247116

Tjäreborg - Nordic Leisure Travel Group

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, jalkapallomatkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Pohjoismaista Nordic Leisure Travel Group konsernia, johon kuuluvat Tjäreborgin lisäksi matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Sunclass Airlines.

Tjäreborg
Urho Kekkosen katu 3 B
00100 Helsinki