Tiedote -

Pakettimatkojen suosio räjähti! Nämä olivat vuoden 2014 suosituimmat kohteet

Vuosi 2014 oli pakettimatkojen vuosi – Travellinkilta ei ole koskaan aiemmin ostettu yhtä paljon pakettimatkoja, jotka sisältävät sekä lennot että hotellin. Myytyjen pakettimatkojen määrä kasvoi Suomessa lähes 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Travellink on analysoinut vuoden 2014 pakettimatkat ja saanut selville vuoden suosituimmat matkakohteet.

- Yhä useammat asiakkaat huomaavat, että lennot ja hotelli kannattaa ostaa yhdessä paketissa, Travellinkin maajohtaja Anne-Marjut Väänänen sanoo.

- Lentojen ja hotellin ostaminen yhdessä on yleisesti edullisempaa kuin niiden ostaminen erikseen. Lisäksi valmismatkalaki suojaa odottamattomissa tapahtumissa, Anne-Marjut Väänänen sanoo.

Lontoo ja Espanja kärjessä – Tukholma ja Split uutuuksia

Vuonna 2014 useimmat pakettimatkat Suomesta suuntautuivat Berliiniin ja Espanjaan. Suurkaupungit ovat pääasiassa samoja kuin edellisvuonna, vaikka järjestys onkin muuttunut. Esimerkiksi Riika on noussut kahdeksannelta sijalta viidenneksi. Uusi tulokas kymmenen kärjessä on Tukholma. Barcelona on pudonnut muutaman sijan, mutta mahtuu edelleen kymmenen joukkoon.

Kymmenen suosituimman aurinkolomakohteen joukossa on peräti neljä espanjalaiskaupunkia. Kiinnostus Espanjaa kohtaan oli suuri kaikissa Pohjoismaissa, mutta kohteet vaihtelivat. Ruotsalaisia houkutteli eniten Palma, tanskalaiset ja suomalaiset valitsivat Malagan ja norjalaiset suuntasivat Gran Canarialle. Vuoden 2014 suosituin aurinkolomakohde oli Malaga ja listan uusi tulokas Kroatian Split.

Sulkeissa edellisvuoden sijoitus

10 suosituinta suurkaupunkia 2014 10 suosituinta aurinkolomakohdetta 2014
  1. Berliini (1)
  2. Lontoo (2)
  3. Praha (7)
  4. Rooma (5)
  5. Riika (8)
  6. Barcelona (3)
  7. Budapest (4)
  8. Pariisi (6)
  9. Kööpenhamina (10)
  10. Tukholma (uusi)
  1. Malaga (2)
  2. Dubrovnik (3)
  3. Nizza (1)
  4. Palma (4)
  5. Alicante (7)
  6. Malta (5)
  7. Gran Canaria
  8. Dubai (8)
  9. Antalya (9)
  10. Split (uusi)

Tilastot perustuvat Suomesta alkaneisiin ostettuihin pakettimatkoihin 29.12.2014 asti.

Aiheet

  • Matkailu

Travellink on Pohjoismaiden johtava nettimatkatoimisto, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Travellink tarjoaa palveluita kolmella eri liiketoiminta-alueella: vapaa-ajan matkoissa, liikematkoissa sekä kokous- ja tapahtumamatkoissa. Travellinkin valikoimaan kuuluu 440 eri lentoyhtiötä ja yli 460 000 hotellia yli 40 000 kohteessa ympäri maailman. Travellink sekä eDreams, Go Voyages, Opodo ja Liligo kuuluvat eDreams ODIGEO -ryhmään, joka on Euroopan suurin nettimatkatoimisto ja verkkokauppayhtiö. eDreams ODIGEO on edustettuna yhteensä 43 maassa ympäri maailman. Yhtiö tarjoaa laajan valikoiman lentoja, hotelleja, autonvuokrausta sekä lento- ja hotellipaketteja.

Liittyvä sisältö

  • Lontoo on suomalaisten kesäsuosikki

    Helsinkiin vai Kreikan saaristoon kesäloman viettoon? Ei vainkaan. Lontoon Big Ben, Trafalgar Square ja Piccadilly Circus houkuttavat suomalaisia tänäkin kesänä.

  • Lentolippujen hinnat nyt ennätyksellisen halpoja

    Haluatko matkustaa Barcelonaan, Malagaan, Antalyaan tai Gran Canarialle? Nyt se kannattaa, sillä lentolippujen hinnat Suomesta näihin kohteisiin ovat jopa 20 prosenttia halvempia kuin edellisenä vuonna. Lentoyhtiöiden hintapaineet hyödyttävät nyt suomalaisia matkustajia. Näin kertovat nettipohjaisen matkatoimisto Travellinkin tilastot.

  • Suomalaiset suosivat näitä matkakohteita pääsiäisenä

    Barcelonaan vai Pariisiin tänä pääsiäisenä? Ei vainkaan. Suosituinta on viettää keväistä kaupunkilomaa Helsingissä tai lasketella Lapin hangilla. Ne, jotka eivät halua syödä pääsiäismuniaan kotimaassa, matkustavat Lontooseen.

  • Neitseelliset kohteet ja vihreä matkustus ovat in

    Vihreä luontomatkailu on uusi trendi. Luonnossa vaeltaminen vie tilaa ruuhkaisiin turistikeskuksiin suuntautuvilta all-inclusive matkoilta. Sekä liike- että vapaa-ajan matkustajat ovat nyt ympäristötietoisia, osoittaa Travellinkin ekokysely.

  • Suomalaiset haaveilevat Thaimaan matkasta mutta päätyvät Tukholmaan

    Tänä keväänä suomalaisia kiinnostavat eniten matkat Thaimaan Bangkokiin. Kaupunki on nyt suosituin matkakohde nettihakutilastoissa. Ero matkakohteiden nettihakujen ja todellisten ostettujen matkojen välillä on kuitenkin suuri. Nettipohjainen matkatoimisto Travellink on vertaillut 20 miljoonaa matkahakua ja 100 000:tta netissä ostettua matkaa.

  • Näin paljon halvempia lentoliput ovat tänä vuonna

    Tänä vuonna lentolippujen hinnoissa voi säästää useita satasia edelliseen vuoteen verrattuna. Muun muassa Indonesiaan, Brasiliaan, USA:han, Ranskaan ja Färsaarille pääsee nyt uskomattoman halvalla. Näin osoittavat nettipohjaisen matkatoimisto Travellinkin tuoreet tilastot.