Tiedote —
Puolustusvoimauudistus tuo työpaikkoja Tampereen seudulle
Puolustusvoimilta vaaditaan 825 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2016 mennessä. Käynnissä onkin mittava puolustusvoimauudistus, jonka myötä joukko-osastoja lakkautetaan ja sadat työpaikat siirretään eri paikkakunnille. Uudistuksen tarkoitus on muun muassa sopeuttaa organisaatio ja henkilöstö pienenevään rahoitukseen.
Puolustusvoimauudistuksen myötä Tampereen seudulle siirrettävät puolustusvoimien työntekijät tulevat tutustumaan uuteen kotiseutuunsa tulevana viikonloppuna 25. – 26.5. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea järjestää vierailijoille infotilaisuuden eli ”minimessut”, joissa kaupunkiseudun kunnat esittäytyvät tänne siirrettäville perheille. Tilaisuuteen on tähän mennessä ilmoittautunut jo 57 perhettä.
Uudistuksessa kolmen puolustushaaran, ilmavoimien, maavoimien ja merivoimien materiaalitoiminnot yhdistetään Puolustusvoimien logistiikkalaitokseksi. Esikuntaa on kaavailtu Tampereelle, koska täällä toimii myös muutoksien kohteena oleva Maavoimien materiaalilaitos.
Uudistuksen tavoitteena on tuottaa kustannustehokkaat ja nykyistä pienemmät, mutta turvallisuusympäristöön nähden suorituskykyiset puolustusvoimat. Yhtenä tavoitteena on varmistaa, että puolustusmäärärahoja voidaan kohdistaa paremmin puolustuskyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Osaamisen kohdentaminen edellyttää henkilöstön siirtoja.
Infotilaisuus pidetään lauantaina 25.5.klo 11-16 Tampereen Monitoimitalo 13:n Wivi Lönn –salissa, osoitteessa Satakunnankatu 13. Tervetuloa!
Lisätietoja
Tiedottaja Eija Wallensköld
Tredea
Puh. 040 352 8227
eija.wallenskold@tredea.fi
Linkit
Aiheet
- Työelämä
Kategoriat
- puolustusvoimat
- henkilöstosiirrot
- puolustusvoimauudistus
- työttömyys
- perehdytysohjelma
- työllisyys
- kunnat
- viestikoelaitos
- sotilashenkilöstö
- tampere
- pirkkala
- tikkakoski
Alueet
- Pirkanmaa
Tredea Oy on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö. Yhtiö ylläpitää ja vahvistaa kaupunkiseudun vetovoimaisuutta ja varmistaa menestyvän yritystoiminnan edellytyksiä.
Tredea Oy toimii operatiivisena voimana, kun seudulle houkutellaan uusia yrityksiä, investointeja, pääomia, matkailijoita ja osaajia.