Tiedosto -
Valtaosa suomalaisista valmis maksamaan kestävästä lomamatkasta – Matkailualan vastuullisuusviestintään kaivataan läpinäkyvyyttä
2017 vietetään YK:n julistamaa kansainvälistä kestävän turismin vuotta. TUI selvitti suomalaisten matkailijoiden suhtautumista kestävään matkailuun ja siitä viestimiseen. Joulukuussa 2016 toteutettuun kyselyyn vastasi 4 707 täysi-ikäistä suomalaista kautta maan.
go to media item
- Lisenssi:
- Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
- Tiedoston tallennusmuoto: