Ohita
HaeTUIn loma -kampanja siivitti TUIn kesälomamyynnin ennätykseen

Tiedote -

HaeTUIn loma -kampanja siivitti TUIn kesälomamyynnin ennätykseen

TUI toteutti matkamessuviikolla menestyksekkään HaeTUIn loma -kampanjan. Kampanjan sydän oli innovatiivinen ulkomainonnan erikoistoteutus, joka jalkautti HaeTUImman loman etsinnän pääkaupunkiseudun katukuvaan. Kampanja oli näkyvästi esillä myös TUIn omissa kanavissa, jonka lisäksi siihen yhdistettiin sisältöyhteistyö Radio Novan kanssa. Kampanjan aikana kesälomien myyntitavoite ylittyi 48 prosentilla.

Matkamessuviikolla, lomamyynnin huippusesongin aikaan, TUIn kampanja HaeTUIn loma näkyi yrityksen omissa kanavissa, nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Näiden lisäksi kampanjaa tuki innovatiivinen kilpailu, joka toteutettiin ulkomainonnan ja radion avulla. Kampanjan kilpailuosuuden mediasuunnittelusta vastasi Carat Finland. TUI piilotti pääkaupunkiseudun bussipysäkeille viisi kilpailujulistetta, joiden löytäjät voittivat matkalahjakortteja ja yksi onnekas unelmaloman Malediiveille. TUIn matkailuaiheet ja HaeTUIn loma -kampanja olivat kuuluvasti esillä Radio Novan Aamu -lähetyksessä koko messuviikon. Kilpailun voittajat palkittiin suorassa radiolähetyksessä.

– HaeTUIn loma -kampanja käytti ulkomainontaa innovatiivisesti ja toi TUIn hauskasti kaupunkilaisten mieleen ja jopa käsin kosketeltavaksi. Kampanja aktivoi kuluttajat osallistumaan ja tavoitti ulkomainonnan lisäksi myös radiossa ja verkossa. Tämä on loistava esimerkki monimediakampanjasta, jossa jokainen kohtaaminen on merkityksellinen, sanoo Sampo Koskinen, JCDecaux’n Head of Marketing,

Myynti- ja liikennetavoitteet ylittyivät reilusti

Onnistuneen kampanjan tuloksena kesälomien myyntitavoite ylittyi 48 prosentilla. Myynnin kasvua edellisen vuoden vastaavaan messuviikkoon oli 20 %. TUIn nettisivujen kävijämäärä nousi 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kampanja herätti kiinnostusta myös sosiaalisessa mediassa, ja liikenne TUIn Facebook-sivulta sivustolle kasvoi 97 %.

– Halusimme lähteä rohkeasti tekemään uudenlaista kampanjaa, jossa yhdistyvät perinteiset mainoskanavat, radio ja ulkomainonta, mutta uudella twistillä. Kampanja onnistui erinomaisesti ja vuoden tärkein myyntiviikko lunasti kaikki odotukset, iloitsee Anna-Maria Mettin, TUI Finlandin Head of Digital Sales & Marketing.

HaeTUIn loma -kampanjan suunnittelu ja toteutus:
TUI
Carat Finland
JCDecaux
Bauer media, Radio Nova

Kampanjaviikon TOP 5 varatuimmat kesäkohteet:
1. Rodos, Kreikka
2. Kreeta, Kreikka
3. Alanya, Turkki
4. Makarskan rannikko, Kroatia
5. Kypros, Kreikka

Aiheet


TUI Nordic on Pohjoismaiden matkailumarkkinoiden johtava matkanjärjestäjä 20 prosentin markkinaosuudellaan. Vuonna 1961 perustettu konserni tarjoaa valmismatkoja, lentoja ja risteilyjä. TUI Nordiciin kuuluvat TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark ja TUI Finland, sekä Nazar ja lentoyhtiö TUI fly. Saksalainen matkanjärjestäjäkonserni TUI Group toimii maailmanlaajuisesti noin 180 kohteessa. www.tui.fi

Discover your smile

TUI Finland Oy Ab on osa pohjoismaalaista matkailukonsernia TUI Nordicia, johon kuuluu myös TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark, Nazar ja lentoyhtiö TUIfly Nordic. TUI Nordic on osa TUI Groupia.

TUI Finland
Jaakonkatu 3 C
PL 10, 00101 Helsinki
Finland