Uutinen -
Alkoholiton inkivääriolut on kesän herkullisin terassijuoma
Ginger Beer on kesän herkullisin alkoholiton vaihtoehto terassille tai ruokapöytään. Samalla se on trendikäs cocktailien ja mocktailien pidentäjä sekä tyylikäs aperitiivi.
Inkiväärioluen suosio kertoo yksilöllisyyden, käsityönä tehtyjen juomien ja aitojen raaka-aineiden trendikkyydestä. Erityisen suosittuja inkiväärioluet ovat Yhdysvalloissa ja Kansainyhteisön maissa, mutta viime vuosina trendi on näkynyt vahvasti myös meillä Suomessa.
Inkivääriolut nautitaan hyvin viilennettynä suoraan pullosta tai lasista jäiden kera. Juomaan voi halutessaan lisätä tuoretta minttua tai limelohkon antamaan lisää makua ja raikkautta, jolloin siitä saa erinomaisen aperitiivin. Ruokapöydässä inkivääriolut rakastaa aasialaisia makuja ja leikkaa niiden tulisuutta.
Juomasekoituksissa inkivääriolut löytää paikkansa muun muassa gini-, rommi- ja viskipohjaisten cocktailien pidentäjänä tai mocktailien runkona.
Bundaberg – inkiväärioluen edelläkävijä
Bundaberg Brewed Drinks, alkuperäiseltä nimeltään Electra Breweries perustettiin Bundabergissa,Itä- Australiassa 1960. Ensimmäinen tuotantolaitos sijaitsi Electra Sreetillä, jonka mukaan yhtiö sai nimensä.
Vuonna 1968 Neville ja Gladys Fleming ostivat yrityksen yhdessä poikansa Cliffin ja miniänsä Leen kanssa. Siitä lähtien panimo on pysynyt saman perheen omistuksessa.
Toiminnan vakiinnuttua Electra Streetin tilat alkoivat käydä ahtaiksi, joten Flemingit päättivät investoida rohkeasti uuteen panimoon. Tontti löytyi viiden kilometrin päästä, ja uuden panimon avajaisia vietettiin osoitteessa 147 Bargara Road vuonna 1973. Panimon vierailukeskus "The Barrel" on nykyään yksi alueensa ja koko Australian ikonisimpia maamerkkejä.
1980-luvun puolivälissä tuli aika siirtää viestikapula seuraavalle sukupolvelle. Cliff ja Lee Fleming astuivat yrityksen johtoon, toiminta laajeni ja vienti aloitettiin 1987. Markkinoiden laajetessa ja kysynnän kasvaessa yrityksen nimeksi vaihdettiin Bundaberg Brewed Drinks vuonna 1995. Nimenmuutoksella haluttiin viestiä entistä vahvemmin tuotteen ainutlaatuisesta valmistusprosessista ja luoda selkeästi kilpailijoista erottuva brändi. Samaan aikaan lanseerattiin Brewed to be better -iskulause, joka alleviivaa tuotteiden ainutlaatuisuutta: Jos jokin juoma ylipäätään kannattaa valmistaa, se tehdään huolella ja hyvin.
Ginger Beerin tuotannossa käytetään lähialueen raaka-aineita. Inkivääri ja ruokosokeri kasvatetaan Queenslandin rikkaassa ja hedelmäisessä maaperässä.Raaka-aineet ovat luontaisia ja tuotteet gluteenittomia, alkoholittomia sekä kofeiinittomia ja ne sopivat myös vegaaneille.
Koko 2000-luvun ajan yrityksen kasvu on jatkunut tasaisena, mutta korkeista laatustandarteista ei ole tingitty. Raaka-aineiden laadusta ja tasaisesta saatavuudesta ollaan jopa niin tarkkoja, että Bundaberg on perustanut omia inkivääriviljelmiä. Tänä päivänä Bundabergin juomia myydään jo 44 maassa.
Bundaberg Ginger Beer
Ginger Beer on inkivääristä käymisteitse valmistettu kellertävän harmaa juoma. Sen voimakkaan inkiväärinen maku tulee Bundabergin alueella kasvatetusta inkiväärinjuuresta, joka jauhetaan karkeaksi jauhoksi ja mäskätään ruokosokerin ja veden kanssa. Näin saatu vierre kuumennetaan ja sitä käytetään kolmen päivän ajan talon oman hiivakannan avulla. Käymisen jälkeen juoma suodatetaan. Kuplansa juoma saa luonnollisen käymisprosessin ja ennen pullotusta tapahtuvan hienosäädön myötä.
Bundaberg Root Beer
Alkoholiton Root Beer valmistetaan aidosta lakritsi- ja sarsaparillajuuresta sekä vaniljapavuista. Raaka-aineet jauhetaan ja mäskätään samoin kuin Ginger Beerin kohdalla. Kolme päivää kestävän käymisen tuloksena saadaan ainutlaatuisen täyteläinen ja mausteinen root beer.
Maistuisiko vaikkapa Jalapeno Ginger Mule?
Valikoima Suomessa S- ja K-ryhmän myymälät:
Bundaberg Ginger Beer 375ml
Bundaberg Root Beer 375ml
Kiinnostuitko? Pyydä näyte: jaana.hihnala@udf.fi
Aiheet
- Ruoka, juoma