Ohita
Tiina Herttuan maalaus Meeting 1 (2012)
Tiina Herttuan maalaus Meeting 1 (2012)

Tiedote -

Espoon Karakalliossa käynnistyy vaikuttavan yhteisötaideteoksen toteuttaminen

Juuri lanseerattu Karakallio Creative -hanke tulee elävöittämään Espoon Karakallion asuinaluetta taiteella ja tapahtumilla.

Hanke käynnistyy kuvataiteilija Tiina Herttuan yhteisötaideteoksella, joka tulee ikuistamaan paikallisten kädenjäljen. Taiteilija aloittaa teoksen työstämisen asukkaiden taidepäivässä 5.5.2018.

Sipoossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija käsittelee taiteessaan ihmisen suhdetta luontoon ja toisiin ihmisiin. Visuaalista kuvastoaan eri puolilta maailmaa hakeneen taiteilijan mielestä Karakallion ympäristöä voi kuvata jopa saaristomaiseksi.

”Ennen kaikkea toivon, että alueen asukkaat kokevat teoksen omakseen ja käyvät vielä vuosienkin päästä ihastelemassa omaa kädenjälkeään”, valottaa Herttua ajatuksiaan teoksesta.

Näyttävää teosta voi ihastella ensi vuoden puolella, kun se tullaan nostamaan sijoituspaikalleen.

Karakallio Creative -taidealuehankkeen kohteena on Espoon Karakallio, Leppävaaran läheisyydessä sijaitseva 5 500 asukkaan asuinalue. Hankkeen myötä Karakalliosta muodostuu taiteellisesti korkealaatuinen kaupunginosa, jossa taide lisää alueen kiinnostavuutta.

Lisätietoa hankkeesta:

Nettisivu: karakalliocreative.com

FB: facebook.com/karakalliocreative

Instagram: instagram.com/karakalliocreative

Twitter: twitter.com/karakalliocreat

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Hanne Heinonen

mail: hanne@upeart.com

puh. +358 50 591 4978

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Upeart

Upeart

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä +358 50 468 6521

Liittyvä sisältö

Upeart

Upeart on alusta julkisen taiteen toteuttamiselle Suomessa sekä ulkomailla. Olemme tuottaneet korkealaatuisia taidehankkeita monenlaisiin ympäristöihin jo yli 20 kaupungissa. Paitsi yksittäisiä taidetoteutuksia ja tilaustöitä, tuotamme taidetapahtumia ja koordinoimme kolmea laajempaa monivuotista taidehanketta.

Upeart
Pengerkatu 22 LH.3
00500 Helsinki
Finland