Ohita

Kategoriat: upea17

  • UPEA17-taidefestivaalin kaikki teokset valmiita

    UPEA17-taidefestivaalin myötä syntyneet teokset ovat nyt valmiita ja ihmisten ihailtavina ympäri maata. Näyttäviä teoksia syntyi kaikkiaan 21 yhteensä 13 suomalaiskaupunkiin. UPEA-festivaali on Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.

  • Sipooseen valmistui kokonaisen talon kiertävä taideteos

    ​UPEA17-festivaali näkyi viime viikkoina Sipoossa. Kuvataiteilija Rustam Qbic maalasi Suomessa harvinaisen muraalin, joka kiertyy yhtenäisenä teoksena kerrostalon kaikille neljälle ulkoseinälle. Teos valmistui keskeiselle paikalle Nikkilään kunnantalon viereen, osoitteeseen Pohjoinen koulutie 1.

  • UPEA17-festivaalin viimeinen viikko on käynnissä

    Syyskuussa ympäri Suomen levittäytyneen UPEA17-kaupunkitaidefestivaalin viimeinen viikko pyörähti käyntiin. Festivaalin aikana valmistuu yhteensä 21 uutta korkeatasoista taideteosta kaikkiaan 13 suomalaiskaupunkiin.

  • Huipputaiteilija aloittaa muraalin maalaamisen Kotkassa viikonloppuna

    Kansainvälisesti arvostettu kuvataiteilija Smug aloittaa muraalin maalaamisen Kotkassa viikonloppuna. Smug toteuttaa valtavaa muraalin asuintalon seinään osoitteessa Kotkankatu 12. Teos on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, joka on levittäytynyt syyskuun aikana kaikkiaan 13 suomalaiskaupunkiin.

  • Jyväskylässä aloitettiin uv-maalilla tehostetun muraalin maalaus

    Onur on aloittanut Jyväskylän keskustassa ainutlaatuisen taideteoksen maalaamisen. Onur maalaa ensin kerrostalon seinään näyttävän muraalin, jonka jälkeen hän lisää teokseen vielä uv-maaleilla uuden kerroksen. Uv-valon avulla teos muuttaa hämärän aikaan muotoaan. Teos syntyy asuintalon seinään osoitteessa Ilmarisenkatu 7-9. Se on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.

  • Kemin ja Rovaniemen uudet muraalit valmistuivat

    ​Valtakunnallinen UPEA17-kaupunkitaidefestivaali jätti jälkensä Pohjois-Suomeen. Suurikokoiset seinämaalaukset toteutettiin festivaalin myötä sekä Kemiin että Rovaniemelle. Molempien teosten inspiraationa on toiminut luonto ja etenkin nykyihmisen suhde siihen.

  • Vaasan keskustassa maalataan kiehtovaa seinämaalausta

    Lahjakas eteläafrikkalainen taiteilija Ricky Lee Gordon maalaa vaikuttavaa muraalia Vaasassa osoitteessa Hartmaninkuja 2. Muraali on osa UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, joka levittäytyy syyskuun aikana 13 suomalaiskaupunkiin.

  • Sipoossa maalataan kokonaisen talon kattava taideteos

    ​Kuvataiteilija Rustam Qbic maalaa parhaillaan Sipoossa muraalia, joka kiertyy yhtenäisenä teoksena kerrostalon kaikille neljälle ulkoseinälle. Suomessa harvinaislaatuinen teos syntyy keskeiselle paikalle Nikkilään kunnantalon viereen, osoitteeseen Pohjoinen koulutie 1. Teos on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jonka järjestää Upeart-yhdistys.

  • Messy Deskin muraali Lahden Mukkulassa on valmis

    ​Lahden Mukkulassa valmistui eilen parin viikon työn jälkeen näyttävä muraali. Lahjakas kuvittaja-kuvataiteilija Messy Desk toteutti valloittavan muraalin 7-kerroksisen talon kylkeen osoitteessa Ritaniemenkatu 5. Teos on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.

  • Turun kolmannen UPEA17-teoksen maalaus alkoi

    Valtakunnallinen UPEA17-kaupunkitaidefestivaali jatkuu Turussa. Vanhaan valokuvaan pohjautuvan muraalin maalaustyöt Kerttulinkadulla alkoivat tänään, kun kuvataiteilija Wasp Elder saapui kaupunkiin. Ainutlaatuinen, menneisyyttä henkivä teos on saanut inspiraationsa suomalaisvalokuvaaja Eino Mäkisen vanhasta kuvasta. Teoksen osoite on Kerttulinkatu 11 ja maalaustyöt jatkuvat noin viikon.

  • Kontulassa tehdään parhaillaan hämmästyttävää taideteosten sarjaa

    Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma UPEA17 esittäytyy näyttävästi Helsingin Kontulassa. Kontulankaaren massiivisen teossarjan maalaustyöt alkavat olla loppusuoralla. Kontulan teoskokonaisuus on yksi festivaalin laajimmista ja sen toteuttaa kolme muraalitaiteen kansainvälistä kärkinimeä.

  • Upeita seinämaalauksia maalataan Kemissä ja Rovaniemellä

    Valtakunnallinen UPEA17-kaupunkitaidefestivaali on levittäytynyt Pohjois-Suomeen. UPEA17-festivaali näkyy syyskuun aikana 13 suomalaiskaupungissa. Festivaalin järjestää Upeart-yhdistys. Kemi on mukana jo toista kertaa, Rovaniemi ensimmäistä.
    Rovaniemen keskustassa maalataan viisikerroksisen asuintalon päätyseinää. Lahjakas kuvittaja-kuvataiteilija Andrea Wan maalaa vaikuttavaa muraaliteosta oso

  • Hämeenlinnassa maalataan Pohjoismaiden suurinta muraalia

    ​Australialainen taiteilija Guido van Helten toteuttaa parhaillaan Hämeenlinnassa Pohjoismaiden suurinta muraaliteosta. Van Helten maalaa Kantolan vanhojen viljasiilojen julkisivuun 56 metriä korkean teoksen. Teos levittäytyy massiivisena kahden vierekkäisen siilorakennuksen seinämiin. Muraali on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart-yhdistys.

  • UPEA17-festivaalin ensimmäinen teos valmistui Jyväskylään

    Jyväskylä sai viime viikolla käynnistyneen UPEA17-kaupunkitaidefestivaalin myötä keskustaansa valtavan taideteoksen. Teos syntyi seitsemänkerroksisen asuintalon seinään osoitteessa Vapaudenkatu 65. Maailmalla arvostettu kuvataiteilija Millo aloitti teoksensa noin viikko sitten ja sai sen valmiiksi viikonloppuna.

  • Valtakunnallinen UPEA17-kaupunkitaidefestivaali alkaa

    ​Valtakunnallinen, toista kertaa järjestettävä UPEA-kaupunkitaidefestivaali valtaa syksyisen Suomen. Festivaali levittäytyy syyskuun aikana 13 suomalaiskaupunkiin yli 20 huipputaiteilijan voimin. Festivaalin järjestää Upeart-yhdistys.

  • ​Turkuun maalataan vanhaan suomalaiseen valokuvaan pohjautuva muraali

    Kuvataiteilja Wasp Elder toteuttaa Turkuun ainutlaatuisen muraalin, jossa on käytetty inspiraationa vanhaa suomalaista, valokuvaaja Eino Mäkisen ottamaa kuvaa. Muraali syntyy 7-kerroksisen asuintalon päätyyn osoitteessa Kerttulinkatu 11. Teos tehdään osana valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart-yhdistys.

Näytä lisää