Tiedosto -
Freudenberg Home and Cleaning Solutions ostaa GIMI S.p.A:n
Saksalainen teknologiayritys Freudenberg kasvattaa Household Products divisioonaansa. Italialainen GIMI S.p.A siirtyy yrityskaupalla Freudenberg Home and Cleaning Solutions:n omistukseen. GIMI on markkinajohtaja vaatehuoltoon liittyvissä tuotteissa, kuten silityslaudat ja pyykinkuivaustelineet. Vuonna 2015 GIMIn liikevaihto oli noin 80 miljoonaa euroa työllistäen 320 työntekijää.
-
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Sisältöä voi ladata, käyttää ja jakaa mediassa, kuten perinteisessä painetussa mediassa tai sosiaalisessa mediassa. Sisältöä voivat käyttää edellä kuvatulla tavalla esimerkiksi toimittajat, bloggaajat, kolumnistit tai vaikuttajat ilmaistakseen, kertoakseen tai kommentoidakseen tiedotteitasi, julkaisujasi tai muuta tietoa. Sisällön käyttäminen on sallittu sillä edellytyksellä, ettei sitä muokata ja että sitä käytetään kokonaisuudessaan. Kirjoittaja tai tekijä on mainittava siinä laajuudessa ja kuten hyvä tapa vaatii (tämä tarkoittaa esimerkiksi, että valokuvaaja on aina mainittava kuvan yhteydessä).
- Tiedoston tallennusmuoto: .pdf