Tällä sivulla oleva materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti toimittajille, lehdistölle ja medialle.Napsauta "KYLLÄ" ja siirry Uutishuoneeseen. Jos napsautat "EI", palaat takaisin sivulle mynewsdesk.com.
Topi Raitanen liittyy Suomen Visa-joukkueeseen ennen Pariisin 2024 olympialaisia ja paraolympialaisia
Visan touko-kesäkuun vaihteessa teettämään kyselytutkimukseen vastanneet suomalaiset milleniaalit, eli 18-34-vuotiaat nuoret aikuiset, matkustavat ulkomaille useammin kuin 5 vuotta sitten (39 %). Milleniaalit matkaavat mieluiten lomailemaan kaupunkiin tai rannalle, mutta joka viides kyselyyn vastanneista kertoo käyneensä viimeisen kolmen vuoden aikana ulkomailla tapahtumalomalla.
Visa Europe tuo lähimaksurannekkeensa ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin toukokuun puolivälissä Tukholmassa järjestettäviin Eurovision-laulukilpailuihin. Tapahtuman yleisöllä on mahdollisuus hankkia lähimaksuranneke etukäteen joko verkosta tai Kungsträdgårdenin Viisukylästä. Rannekkeen avulla maksuyhtiö haluaa tuoda esiin lähimaksamisen sekä puettavan teknologian mahdollisuuksia.
• Visa Europesta Euroviisujen 2016 virallinen yhteistyökumppani• Laulukilpailun yleisö pääsee tutustumaan lähimaksamiseen Helsinki, 26. helmikuuta 2016 – Visa Europe on Eurovision-laulukilpailun 2016 virallinen yhteistyökumppani. Visa tulee olemaan Tukholmassa toukokuussa järjestettävän tapahtuman virallinen maksuyhteistyökumppani. Visa tulee luomaan lähimaksukokemuksen Euroviisuj
Luodessasi käyttäjätilin ja seuratessasi uutishuonetta henkilötietojasi käytetään toimestamme sekä uutishuoneen omistajan toimesta, jotta voit vastaanottaa uutisia ja päivityksiä tilausasetustesi mukaan.
Lisätietoja löydät Privacy policy, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön toimestamme sekä Privacy policy kontakteille, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön uutishuoneen omistajan toimesta.
Huomaathan että Käyttöehtomme soveltuvat kaikkien palvelujemme käyttöön.
Voit peruuttaa suostumuksesi koska tahansa perumalla tilauksesi tai poistamalla tilisi.
Sähköposti on lähetty osoitteeseen __email__. Klikkaa linkkiä ja seuraa Uutishuonetta Visa Suomi.