Monityöurabloggaaja Tanja L: Valoa päin

Kaaosmaisen ja kuluttavan syksyn kaivatuin päivä saapui joulukuussa, keskellä pimeintä kaamosta. Lomareissu valoon ja lämpöön!

Lomamatkan viimeisinä päivinä iski vatsatauti. Suomeen palattuani nousi kuume ja jouluaattoaamuna lähti ääni. Vuoden viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet ennennäkemättömän sitkeän flunssa kourissa. Olin fyysisesti ihan loppu. Tauti pakotti luopumaan kaikista vapaille laadituista suunnitelmista ja pysymään vaakatasossa sohvalla viltin alla.

Itketti ja harmitti menetetyiltä tuntuvat vapaapäivät, joille olin ehtinyt jo aikatauluttamaan paljon suunnitelmia. Nyt värjäisin hiukset ja kävisin läpi, kerrankin ajoissa, kuluneen syksyn kuitit. Ottaisin varmuuskopiot läppärin kovalevystä ja siivoaisin ullakon. Joogaisin ja lenkkeilisin koirien kanssa, hierontaankin olin ehtinyt varaamaan ajan.

Toisin sanoen, olin kovaa vauhtia tekemässä sitä, mitä olin tehnyt koko syksyn. Suorittamassa vapaa-aikaani.

Havahduin pohtimaan, että ehkä tilanteessa on jokin minulle tarpeellinen ja välttämätön kotiläksy. Keho kehitti keinon tarvittavaan äkkijarrutukseen silloin, kun mieli vielä puski höyryjunan lailla eteenpäin. Pakotti pysähtymään, koska en itse ollut ymmärtänyt sitä tehdä. Koko syksynä.

Luovutin. Antauduin Netflixin elokuvatarjonnalle ja läpi torkutuille hömppäsarjoille. Inkiväärillä höystetylle minttuteelle ja liki kahdentoista tunnin yöunille. Hämärälle joutilaisuudelle, jolloin olen liian väsynyt ja flunssainen olemaan oikeastaan edes kovin pahoillani sairastamisesta. Tai toiseen huoneeseen unohtuneesta puhelimesta, kuka siihen ilman ääntä edes vastaisi? Skarpeimpina hetkinäni tuijotin läpi kaikki ne dokkarit, joiden katsomista olin koko syksyn kiireen vuoksi lykännyt.

Kirjoitan tätä tekstiä vuoden viimeisenä päivänä, jolloin flunssa on enää vain käheä sävy äänessä. Tunnen oloni oikeasti levänneeksi, ensimmäistä kertaa kuukausiin. Tunnen oloni inspiroituneemmaksi kuin aikoihin, vaikka vuoden “päätösriitit” jäivät suorittamatta. Ehkä uuden vuoden voi aloittaa henkisesti puhtaalta pöydältä vaikka edellisen vuoden kuitit eivät vielä olekaan mapitettuna tai läppärin työpöytä siivottuna? Kaiken ehtii kyllä.

Kaipasin kuitenkin jotain konkreettista uutta vuotta ja alkua symbolisoimaan, ja sattumalta työhuoneen laatikosta löytyi kaunis muistikirja täynnä tyhjiä sivuja. Olin kai säilönyt sitä sopivaa hetkeä varten, unohtanut sitten muiden papereiden alle. Aivan kuten niille muillekin “sopiville hetkille” valitettavan usein käy.

En juurikaan perusta uuden vuoden lupauksista, mutta nyt tein poikkeuksen. Lupasin itselleni täyttää muistivihkon sivut inspiroivilla ajatuksilla, ihmisillä, tekemisillä ja tapaamisilla.

Mutta ennen kaikkea lupasin jättää sivuille tarpeeksi tilaa ja väljyyttä satunnaisille sivujuonille, takaisin peruutuksille tai kokonaan uusille kuvioille. Kenties jopa pari kokonaan tyhjää sivua sinne, tänne. Päätin, että tänä vuonna minulla on aikaa juuri sopiville hetkille.

Tanja Lupari

Bloggaaja on journalismin aikuisopiskelija, viestinnän freelancer ja ikuinen maalaistyttö. Elämää kahden kodin välillä, maalla ja kaupungissa, voit seurata osoitteessa www.casa-x.blogspot.fi.